SV viettää tänä vuonna 100-vuotisjuhlaansa, joten suojeluakin on tarkoituksenmukaisesti harrastettu lähes 100 vuotta. Tänä aikana on kirjoitettu satoja kirjoja ja pidetty jopa enemmän seminaareja, eikä edes yritetä arvailla kuinka paljon yömyöhäisiä keskusteluja on aiheesta käyty. Kaikissa näissä koirien laatua ja koulutusta koskevissa pohdinnoissa käytämme paljon eri termejä. Itsekin kuulun tähän jengiin, joka usein ääni käheänä keskustelee koirista aamuyön tunneille saakka ja olen huomioinut, että terminologiaa tulkitaan varsin vaihtelevasti. Miksi?

Monilla tämänpäivän termeillä on ollut tietty sille annettu tarkoitus, joka on tullut termin käytöstä. Mutta monesti, kun sanan käyttöä on muutettu, myös tarkoitukselle on käynyt näin. Yksi vaikeimmista asioista keskusteluissa on on luoda ymmärrettävä pohja tulkinnoille ja terminologialle.

Yleensä keskustelusta muodostuu hyödyllinen vasta, kun osapuolet ovat "samoilla aalloilla". Mielestäni koirankoulutukseen liittyviä käsitteitä usein yksinkertaistetaan liikaa. Ominaisuuksia yleistetään ja leimataan niin, että on lähes mahdotonta visualisoida kuvailtu koira.

Meidän kaikkien täytyy arvioida koiria pystyäksemme lähestymään niitä oikein tavoin koulutuksellisesti. Voidaksemme kehittää oikean treenitavan, meidän tulee tuntea koira mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Ja oppiaksemme tuntemaan nämä yksityisseikat koirasta, täytyy pilkkoa koiran toiminnan motivoivat osatekijät pienempiin paloihin. Joten mieluummin kuin yleistääkseni jotain, mitä koirassa huomaan, yritän lukea jokaikisen erillisen ominaisuuden, jonka kykenen erottamaan. Jokainen ominaisuus on osa monimutkaista kokonaisuutta ja voidaksemme varmistaa osien asianmukaisen toiminnan, jokaista niistä on tarkasteltava erikseen.

Tarkoitukseni ei ole saarnata ja ilmaista kiistämättömiä totuuksia. Koirankoulutus ei ole tarkkaa tiedettä, se on valistunutta arvailua. Mitä enemmän valistumme, sitä täsmällisempiä arvailuista tulee, toivottavasti. Mutta meidän tulee muistuttaa itseämme, että ne edelleen ovat vain arvauksia.

Tämän artikkelin on tarkoituksena olla analyyttinen pohdinta siitä, minkälaisia komplekseja tämäntyyliseen arvailuun liittyy. Toivon, että se herättää ajatuksia ja johdattaa yksityiskohtien lähempään tarkasteluun.
 
 

Ärsytyskynnys

Tämä on loogisin ensimmäiseksi aiheeksi, koska koiran kaikki reaktiot ovat ärsykkeiden laukaisemia. Webster määrittelee ärsytyskynnyksen "pisteeksi, jossa ärsyke esitetään juuri riittävän suurena havaittavaksi tai tuottaakseen reaktion".

Valitettavasti tätä termiä ei käytetä koiria tarkastellessa tarpeeksi usein. Useimmiten, kun puhumme vieteistä, hermoista, kovuudesta jne. puhummekin tosiasiassa koiran ärsytyskynnyksestä, emmekä mistään muusta. Käytän esimerkkinä kipua tarkastellaksemme aihetta. Kipu ei ole mitään muuta kuin epämukavuutta ja jokaisella koiralla on eri kynnys, jossa erityinen fyysinen ärsyke muuttuu epämukavaksi. Toisinsanottuna jokainen koira siis aistii fyysisen vaikutteen aiheuttamaa kipua eri tasolla. Tällä ei ole mitään tekemistä koiran luonteen tai temperamentin kanssa, se ainoastaan kuvastaa koiran ruumiin reaktiota fyysiseen ärsykkeeseen. 

Käytämme usein sanaa "kovuus" tässä yhteydessä. Mutta kovuudesta on tullut luonteeseen liittyvä termi. Voimmeko todella yksinkertaistaa näin paljon? En usko. Käsittelen kovuutta toisaalla, nyt haluan pysyä ärsytyskynnys-aiheessa.

Toinen esimerkki kuvainnollistaakseni asiaa. Koiria arvioidaan usein puolustuspainotteisiksi. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Uskoakseni se riippuu ihan henkilöstä, joka arvion tekee. Mutta jälleen, terminä "puolustuspainotteinen" johtaa tulkintoihin. Suuri määrä koiria, joita näin kuvaillaan eroavat toisistaan merkittävästi ja kuitenkin ne ovat lokeroitu samalla termillä. Yksi asia, joka useimmilla puolustuspainotteisiksi kuvatuilla koirilla on yhteinen, on matala kynnys reagoida puolustusärsykkeisiin. "Eikö se ole sama asia?" saatat kysyä, vastaus on kuitenkin "Ei!". Käsittelen myöhemmin puolustusviettiäkin, mutta nyt vain tämä tästä aiheesta. Koiran itsepuolustusvietti aktivoituu, kun koira havaitsee ärsykkeen, joka saa sen huolestumaan omasta fyysisestä hyvinvoinnistaan. Reaktio voi olla aktiivista puolustusta (aggressio) tai passiivista (pako tai muuntyylinen väistämiskäyttäytyminen). Ja tämä siis käsittää kaikki koirat, jotka luokitellaan puolustuspainotteisiksi. Ainoa yhteinen tekijä on ärsytyskynnys. Jokainen näistä koirista saattaa vaatia erilaista treeniä, riippuen paljon enemmän reaktiotavasta kuin ärsytyskynnyksestä. Joillakin koirilla on huomattavan korkea ärsytyskynnys puolustukselle ja se ei kerro yhtään mitään niiden kyvystä käsitellä uhkaa, havaittuaan sen.

Ärsytyskynnys liittyy myös saalisviettiin. Monet kuvaukset koirien saalisvietistä tosiasiassa kertovat vain niiden ärsytyskynnyksestä. Tämä johtaa vääriin johtopäätöksiin ja täten vähemmän optimaaliseen harjoitteluun. Koira saattaa vastata saalisärsykkeeseen erittäin helposti. Joten vietti on helppo aktivoida. Mutta tämä ei missään tapauksessa kerro, että koiralla olisi hyvä saalisvietti. Koiran saalisvietiin laatua ja voimakkuutta tarkastellessamme meidän tulee syventyä asiaan huolellisemmin kuin vain ärsytyskynnyksen huomioimiseen. Katso vaikka pentutestejä: kuinka usein näemmekään pentuja, jotka todella helposti vastaavat saalisärsykkeisiin ja myöhemmin petymme, kun koira ei vastannutkaan odotuksiamme? Jälleen joudumme toteamaan huolellisemman tarkastelun alla, että ärsytyskynnys kuuluu eri kategoriaan, kuin itse vietin voimakkuus.

Yksi esimerkki on kynnys reagoida ääniin. Uskoisin, että testi, joka mittaa koiran "ääniherkkyyttä" ei päästä arvioimaan muuta, kuin koiran ärsytyskynnystä äänien suhteen. Ystäväni Thomas Baumann pitää nykyistä testausta myös riittämättömänä ääniherkkyyden arvioimiseen. Hän johtaa asiaan liittyvää tutkimusta niin yksityisissä harjoituksissaan, kuin myös poliisikoirakoulussaan. Hän lavasti harjoitushuoneen korkealuokkaisilla stereoilla, joilla hän soitti kokoelman noin 15:sta eri äänestä kolmen minuutin ajan yksin huoneeseen jätetyille testikoirille. Joka äänen välissä oli pieni tauko. Äänet vaihtelivat polkupyörän kellosta särkyvän lasin ääneen, moottorin jyrinään ja ilotulituksiin. Kokeen tulokset olivat hämmästyttäviä. Toisten koirien käyttäytyessä välinpitämättömästi, toiset luhistuivat noin minuutin jälkeen. Toiset reagoivat ääniin alussa pienellä pelolla tai aggressiolla, mutta jotkut näistä rauhoittuivat ja selviytyivät hienosti. Vaihtelevia reagointitapoja olivat paniikinomainen pako, nurkassa pelkääminen, jähmettyneenä seisominen pelosta vapisten, aggressiivisuus ja neutraali käytös. Kyseinen tutkimus ei ole vielä valmis ja lisää tutkijoita on mukana testin lopullisessa tulkinnassa. Tähän mennessä se kuitenkin todistaa minulle riittävästi, että ääniherkkyys on paljon vaikeampaa arvioida, kuin yleensä kuvitellaan. Ja jälleen kerran tärkeäksi tekijäksi muodostuu koiran kynnys reagoida häiritsevästi ääniin. Päätelläkseen enemmän, täytyy katsoa reaktioita ja tulkita niitä ajatuksella. Taaskaan koiran luonteen ominaisuuksien pelkistäminen ei auta meitä saamaan selvää kuvaa minkälainen koira oikeasti on.

Ärsytyskynnyksiä tulee tarkastella yksityiskohtaisesti ja jokaisessa erillisessä kategoriassa. Ne ilmentävät ala-luokkia jokaisesta ominaisuudesta, joita koira esittää. Monella koiralla saattaa olla identtinen ärsytyskynnys, mutta reaktiot voivat vaihdella paljonkin. Ei ole harvinaista, että kynnys reagoida ovat eri tasoisia eri luokassa. Viittaan ärsytyskynnykseen luultavasti jokaisessa jäljellä olevassa aiheessa, joka toivottavasti auttaa havainnollistaaksemme missä ja miten ne auttavat koiraa lukiessamme. Haluaisin lukijan tekevän seuraavanlaiset johtopäätökset ärsytyskynnyksistä: vaativat erillistä tutkimista, ovat vain ominaisuuksien osia, niitä pitää tarkastella erillisinä ja ne itsessään eivät kerro paljoakaan koiran laadusta.

Vielä yksi kommentti ärsytyskynnyksistä. Monia voidaan manipuloida harjaannuttamalla. Toisin sanoen, harjoittelu voi kasvattaa tai madaltaa joitain ärsytyskynnyksiä. Prosessia, jolla kasvatamme ärsytyskynnystä kutsutaan pois-herkistämiseksi. Jos tämä tehdään oikein, koira vaatii paljon suuremman ärsykkeen vastatakseen siihen. 

Ärsytyskynnystä madalletaan lavastamalla tilanteita, jotka tekevät koiran etukäteen taipuvaiseksi havaitsemaan ärsykkeen matalammalla tasolla. Kun alussa on kyse eri ärsykkeiden yhdistelmästä, jotka laukaisevat reaktion, oikein tehtynä vain yksittäinen matala ärsyke voi olla myöhemmin riittävä laukaistaakseen sen.
 
 

Kovuus

Kovuus on yksi termi, jota viljellään turhan laajasti. Koiria yleistetään tällä nimikkeellä. Mutta mitä kovuus tarkoittaa? Tarkastellaanpa aihetta lähempää. Sveitsiläinen behavioristi Tr. E. Seiferle määritteli termiä seuraavasti: "Kyky ottaa vastaan taistelussa negatiivisia vaikutteita, kuten kipu, rangaistus ja häviö vioittumatta merkittävästi sillä hetkellä tai pidemmällä ajanjaksolla". On selvää, että tällä määrityksellä kyseessä olevan koiran on koettava kokemansa vaikute epäsuotuisana tai negatiivisena ja pystyttävä käsittelemään sitä antamatta sen merkittävästi vaikuttaa itseensä.

Kun koiraa kuvataan kovaksi, monet tulkinnat ovat mahdollisia, ellei tehdä yksityiskohtaisempaa tutkimusta arvioidaksemme koiran kovuutta.

Omasta mielestäni ensimmäinen looginen tekijä arvion tekemisessä on ärsytyskynnys. Esimerkiksi, yksi vaikute, joka erityisesti mainitaan Tr. Seiferlen määritelmässä on kipu. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, koirien kipukynnys vaihtelee laajalti. Jos koiralla on merkittävän korkea kipukynnys, tarkoittaa se, että koiran on koettava fyysinen vaikute melko ankarasti, jotta se tuottaa koiralle epämukavuutta. Mutta jos koira ei koe fyysistä vaikutetta kivuliaana, voimmeko todella sanoa, että se "kestää" kipua? En usko, että voimme. Jos koira ei koe negatiivisuutta, emme voi osoittaa kuinka se käsittelisi jotain negatiivista.

Sanoisin, että useimmiten, kun joku puhuu koiran kovuudesta, itseasiassa opimme tuntemaan ainoastaan sen kipukynnystä ja reaktiokykyä. Mitä on reaktiokyky? Tällä tarkoitan ainoastaan taipumusta esittää reaktiota. Sillä ei tänäpäivänä tunnu olevan väliä minkälainen reaktio on. Koira, joka reagoi miten tahansa, leimataan helposti ei niin kovaksi, kuin koira, joka ei reagoi ollenkaan. Usein jopa positiiviset ja voimakkaat reaktiot tulkitaan heikkouden merkeiksi. Vastaavasti koiria, jotka eivät ole kovin reaktiivisia ja/tai omaavat korkean ärsytyskynnyksen kutsutaan usein koviksi.

Luullakseni voimme pilkkoa kovuuden kolmeen eri osaan. Kipukovuus, kovuus maalimiestä kohtaan ja ohjaajakovuus. Nämä ovat yleisimmät alueet, joilla termiä kovuus käytetään. Luulen, että kipu-kovuutta voidaan yksinkertaisesti kutsua kipukynnykseksi. Se tosiasiassa on fyysisen vaikutteen taso, jonka koira kokee epämukavana tai kivuliaana. Se ei luo kuvausta koiran luonteesta tai temperamentista.

Maalimieskovuus riippuu selkeästi koiran kynnyksestä kokea puolustusärsyke. Koiraa, joka ei koe tulleensa uhatuksi maalimiehen taholta ei pitäisi kutsua kovaksi. 

Ohjaajakovuus riippuu siitä, kuinka helposti ohjaajan tunteet vaikuttavat koiraan. Kyllä, sanoin tarkoituksella tunteet. 

Luonnollisesti kaikki kolme aluetta limittyvät toisiinsa. Koirat usein liittävät neutraalin ärsykkeen, kuten kivun, maalimieheen tai ohjaajaan, jolloin näihin liittyvästä ärsytyskynnyksestä muodostuu tekijä, jolla koira käsittelee kipua. Ajattele koiria, joilla ei tottelevaisuudessa voida käyttää piikkaria, koska ne murentuisivat. Samat koirat voivat vetää omistajaansa pyörällä piikki kaulassa silmää räpäyttämättä. Ero on siinä, että pyöräillessä ohjaaja ei vaikuta koiraan. Toinen esimerkki on koirat, joille ei ole ongelma vastaanottaa ohjaajalta kevyttä kepiniskua, ne jopa innostuvat siitä lisää. Samat koirat, jos niillä on matala ärsytyskynnys puolustuksen suhteen, esittävät äärimmäistä reaktiota (positiivinen tai negatiivinen), jos maalimies tekee saman asian.

Yksi tekijä, joka suuresti vaikuttaa koiran kykyyn sietää asioita, ovat sen vietit. Valitsin sanan sietää, sanojen ottaa vastaan sijaan (joita Seiferle käyttää kovuutta kuvatessaan). Esimerkiksi, koira saattaa sietää negatiivisia vaikutteita tyydyttääkseen saalisviettiään, joka ei ole sama asia kuin tilanteessa, jossa saalisvietti ei ole aktivoituna.

Kovuutta testataan Sch h-kokeessa, jalostuskelpoisuustesteissä ja katselmuksissa yleensä kahdella lyönnillä suojelutyöskentelyn aikana. Tämä antaa tuskin pilkahdustakaan koirasta ja ei lähellekään yksityiskohtaista kuvaa. Asiat, joita näemme ovat melko hyödyllisiä ja informatiivisia, mutta en usko, että ne kertovat juurikaan koiran kovuudesta.

Toivon, että en häkellytä ketään. Minulla ei ole sen parempia keinoja tarjota kovuuden testaamiseksi, kuin kenelläkään muullakaan. Mutta pintapuolinen leimaaminen ei riitä, meidän täytyy mennä syvemmälle. Täytyy pitää kovuuden määritelmä mielessä ja tarkkailla kaikkia tilanteeseen liittyviä erityisseikkoja ja pitää kaikkia havaintoja sopivassa perspektiivissä saadaksemme mahdollisimman tarkan kuvan koirasta. Tämä on ratkaisevaa tehdessämme oikeita harjoitteluun liittyviä päätöksiä.
 
 

Hermot

Hermoista on tullut muotisana, joka liitetään lähes kaikkeen. Hyvähermoinen, huonohermoinen, heikkohermoinen, vahvahermoinen. Mistä nämä termit tulevat? Ja mikä tärkeämpää, mitä ne tarkoittavat? Hermo itsessään ei ole muuta, kuin kuitumainen pitkä solu, joka välittää impulsseja kehon osista keskushermojärjestelmään ja takaisin. En usko, että kukaan itseasiassa tarkoittaa, että toisella koiralla on heikommat hermosolut, kuin toisella, tämä olisi hiukka vaikeaa mitata. Webster myös viittaa hermoihin "pelottomuutena ja röyhkeytenä". Ja vaikka tämä onkin hieman käyttökelpoisempaa, ei se vieläkään osoita termin käyttöä. Henkilökohtaisesti uskon, että kaikki puhe hermoista on saanut alkunsa, kun ihmiset, jotka eivät edes tiedä mistä on kysymys, omivat käyttäytymiseen liittyvän käsitteen puhekieleen. Yritän antaa lyhyen kuvauksen tästä käsitteestä ennen kuin puhumme hermojen käytännön arvioinnista.

Viitaan käsitteeseen, jonka behavioristi Ivan P. Pavlov kehitti määrittämään temperamenttia. Hän käytti järjestelmää eriyttääkseen neljä alkeellista "korkeamman hermojärjestelmän toimintatyyppiä"(tämä on mistä sana hermot tulee). Hän perusti terminologiansa käsitteille, jotka johtavat kauas Hippokrateeseen (500 v. eKr), joka jaotteli luonnetyypit neljän eri ruumiissa olevan nesteen mukaan. Veri (sangviininen), lima (flegmaattinen), sappineste (koleerinen) ja musta sappineste (melankolinen). Tämä vain selittääkseni mistä nimet tulevat, nyt pohdimme mitä ne tarkoittavat.

Mitä Pavlov tarkoittaa "korkeamman hermojärjestelmän toiminnalla"? Kaksi perusmallia hermojärjestelmän toiminnassa ovat yllyttäminen (kiihtyminen) ja estäminen (torjuminen). Molemmat ovat tarpeellisia eläimelle sopeutuakseen ympäristöönsä ja oppiakseen ja omaksuakseen tarkoituksenmukaisia taitoja ja tehtäviä. Nämä toiminnat tapahtuvat aivokuoressa, kuten psykologiset tutkimukset ovat osoittaneet. Näiden toimintojen vahvuus yhtälailla kuin tasapaino ja toimintojen liikkuvuus toistensa välillä antoivat Pavloville eriyttämiskriteerit luonne-eroihin.

Koirat, joiden yllyttävät ja estävät toiminnot olivat heikosti kehittyneitä, nimettiin "heikoiksi". Tätä tyyppiä kutsutaan "melankoliseksi". Koska nämä koirat tunnistetaan niiden hermojärjestelmän toiminnan heikkoudesta, ne eivät koskaan toimi asianmukaisesti ympäristössään. Mikä tahansa vastoinkäyminen tehtäviä suoritettaessa johtaa epäonnistumiseen. Ne ovat yleensä passiivisia koiria, jotka esittävät mietoja reaktioita. Ne esiintyvät usein masentuneina, levottomina ja epävarmoina, joka on seurausta hermojärjestelmän toiminnan heikkoudesta. Niillä on yleensä matala ärsytyskynnys.

"Vahvat" ovat jaettu kolmeen eri tyyppiin. Ensinnä on "vahva, tasapainoton yltyvä (kiihkeä) tyyppi". Tämä tyyppi viittaa koleeriseen. Siinä esiintyy erittäin voimakkaasti kehittynyt yllyttävä (kiihkeä) toiminta ja heikosti kehittynyt estämistoiminta. Ne vaikuttavat usein kurittomilta ja hallitsemattomilta. Niillä on taipumuksia aggressioon ja ne ovat erittäin aktiivisia. Ne reagoivat erittäin nopeasti käskyihin ja käsimerkkeihin, jotka laukaisevat yllyttävää (kiihkeys) toimintaa. Tehtävien suorittamisessa tarkkuus on kuitenkin surkeaa, koska estävät (torjuminen) toiminnot ovat heikosti kehittyneet ja yllyttävät hallitsevat niitä. Toisin sanoen, niillä on vaikeuksia eriyttää tehtäviä toisistaan selkästi.Aktiivinen puolustuskäyttäytyminen on korostettua. Nämä koirat ovat kiivaita (helposti kiihtyviä tai vilkkaita). Niillä on matala ärsytyskynnys.

Seuraavaksi on "vahva, tasapainoinen, liikkuvainen tyyppi". Tätä kutsutaan sangviiniseksi. Sana tasapainoinen viittaa vahvan yllyttävän (kiihtyminen) ja vahvan estävän (torjuminen) toimintoihin. Nämä tyypit suorittavat kaikki tehtävät erittäin nopeasti ja tarkasti. Ne tekevät virheitä vain harvoin ja oppivat nopeasti. Jos niillä on oikeat ominaisuudet suojelukoiraksi, niistä kehittyy erinomaisia työkoiria. Niillä on yleensä keskinkertainen ärsytyskynnys.

Viimeiseksi on "vahva, tasapainoinen, hidasliikkeinen tyyppi". Tätä kutsutaan flegmaattiseksi. Niillä on vahvasti kehittynyt yllyttävä (kiihtyminen) toiminta ja vahva estävä (torjunta) ja hyvä tasapaino näiden kahden välillä. Hidasliikkeisyys viittaa näiden kahden ominaisuuden väliseen hitaaseen liikkuvuuteen. Tällaisia koiria kuvaillaan yleensä rauhallisiksi. Ne työskentelevät johdonmukaisesti, mutta hitaasti. Ne vaativat voimakkaan ärsykkeen säilyttääkseen motivaationsa ja vaativat ärsykkeen toistoja. Niiden suorituskyky on rajallinen johtuen hitaasta liikkuvuudesta. Niillä on korkea ärsytyskynnys.

Toivon, että tämä antaa lukijalle hieman käsitystä perustemperamenttityypeistä, jotka ovat johtaneet sanaan hermo. Luonnollisesti jokaisessa tyypissä on sisäisiäkin eroja. Jälleen haluan painottaa, että mitä yksityiskohtaisempi arvio, sen parempi.

Nyt kun tiedämme, mistä sana hermo tulee, täytyy meidän tietää mitä koirassa tulisi katsoa, kun pohdimme sen hermoja. Ärsytyskynnys on jälleen kerran yksi suuri koiran esittämä väärinkäsitys. Matala ärsytyskynnys ei tee koirasta heikkohermoista. On kuitenkin todennäköistä, että tällainen koira on reaktiivisempi, kuin toinen korkeammalla ärsytyskynnyksellä varustettu. Mutta reaktioita tulee arvioida erillisinä määrittääksemme kuinka vahva koira on.

Toinen väärin tulkittu asia on koiran aktiivisuusaste vastaan rauhallisuus. Rauhallisia ja jopa passiivisia koiria pidetään usein hyvähermoisina. Ja kun rauhallinen tyyppi kuitenkin on yksi vahvoista, passiiviset koirat eivät todellakaan ole kaikkein soveliaimpia työkoiria. Passiivinen tyyppi itseasiassa on paljon useammin heikko kuin vahva tyyppi. Ruokkiakseni lisää ajatusta haluan viitata behavioristi Krushinskyn tekemiin havaintoihin anti-tank-koirien harjoittelemisesta sodan aikana. Anti-tank-koirat treenattiin juoksemaan panssarivaunujen alle räjähdysaineet selkään vyötettynä ja pysyttelemään paikoillaan, kunnes ne voitiin räjäyttää ilmaan. Unohtaen älyttömän koiria tuhlaavan aspektin, täytyy sanoa, että tehtävä oli koirille äärimmäisen vaikea suoritus. Taistelusta johtuvien äänien, sekasorron, hajun ja jokapuolella olevien ihmisten aiheuttamien ohjaamisvaikeuksien lisäksi niiden tuli voittaa luontainen pelkonsa ja estot pysyäkseen paikoillaan vain muutaman kymmenen sentin päässä vaunujen teräksisistä telaketjuista. On siis järkeenkäypää, että koirat, joita tarvittiin, omasivat erityisen hyvät hermot. Mutta siteeratakseni Krushinskya "on virhe odottaa näiden koirien olleen tyypiltään rauhallisia ja passiivisia, sen sijaan ne olivat erittäin kiihkeitä ja aktiivisia koiria". Tämä ei ollut ilmeistä ennekuin kaikki kandidaatit, jotka esittivät hyviä tuloksia harjoituksissa, oli testattu myös näiden ominaisuuksien ja fyysisen liikkuvuuden suhteen. Tulokset olivat hyvin selkeitä. Koirat, jotka suorittivat tehtävänsä luotettavasti, nopeasti ja täsmällisesti näissä äärimmäisissä olosuhteissa, olivat myös koiria, jotka esittivät erittäin korkeaa aktiivisuustasoa ja matalaa ärsytyskynnystä kiihottumisen suhteen.

Joten keskusteluissa jutut hermoista ovat melko epämääräisiä ja ei kovin kuvailevia. Ihmisten maku temperamentti-tyyppien suhteen (tai hermo-tyyppien) näyttäisi vaikuttavan suuresti heidän valitessaan adjektiivia hermo sanan eteen koiraa kuvaillessaan. Jälleen uskon, että tarvitsemme paljon enemmän yksityiskohtaisempaa tietoa pohdintoihimme, jos haluamme saada oikean kuvan kyseessä olevasta koirasta.
 
 

Rohkeus

Sana rohkeus viittaa haluun kohdata ja kestää jotain, mikä on tunnistettu mahdollisesti vaaralliseksi tai harmilliseksi. Olen samaa mieltä Tr. Brunnerin kanssa siitä, että kyseinen kuvaus on koirista käytettynä liian ihmismäinen. Toinen kuvaus rohkeudesta on pelottomuus. Tämä on paljon lähempänä ollakseen käyttökelpoinen, kun puhumme koirista. Meidän tulee kenties mennä jopa hieman syvemmälle ko sanaa analysoidessamme minimoidaksemme väärinkäsitykset. Väistämiskäyttäytymisen vähäinen ilmeneminen on ehdottomasti osa siitä, mitä haluamme sanoa, kun kutsumme koiraa rohkeaksi. Luulen, että korkea ärsytyskynnys hätää aiheuttavissa ärsykkeissä on toinen. Nämä ovat yleisimpiä luonne arvioita, jotka sallivat puhumisen rohkeudesta. Luonnollisesti kyseistä termiä voi kuivalla muillakin tavoin, mutta ne käsittelevät enemmän saalisviettiä ja tiettyjä reaktioita, joita koira kisoissa esittää. Koska puhumme rohkeudesta, oletamme koiran myös tekevän jotakin, ei vain olla esittämättä pelkoa tai olla juoksematta karkuun.

Nämä reaktiot riippuvat enemmän aktiivisesta käyttäytymisestä, jota koirat työskennellessään esittävät. Enemmän niistä myöhemmin.
 
 

Energisyys ja hyperaktiivisuus

Nämä termit ovat tavallaan omiani. Haluan lyhyesti selvittää, mitä niillä tarkoitan. Pohtiessamme hermoja, puhuin koirien aktiivisuustasoista. Puhuimme siinä erityisestä yltymisestä ärsykkeelle. Haluaisin mainita, että kiihtyminen ja yltyminen voivat ilmetä myös ilman kohdetta, muuten vaan. Suuri-energiset ja hyperaktiiviset koirat usein vaikuttavat viettivoimaisilta. Tällaisen koiran kohdatessani kysyn aina itseltäni "mistä vietistä on kysymys?". Lähemmin tarkasteltuani huomaan, että koiran energia ei ole kohdistettu mihinkään erityiseen. Pahin tapaus on koira, joka on vain hyperaktiivinen. Se on pahinta mahdollista kuviteltavissa olevaa kohdistamatonta energiaa. Seminaareissani viittaan näiden koirien kärsivän TarkkaavaisuudenVajausHäiriöstä, koska tämä on juuri kuinka ne käyttäytyvät. Hyperaktiivisesti ja täysin keskittymiskyvyttömästi. Huolellisella manipuloinnilla voimme valjastaa tämän kohdistamattoman energian ja antaa sille kohteen kanavoimalla sen viettiin. Se ei tapahdu itsestään ja on jotain mitä meidän tulee kouluttajina tehdä. On tärkeää tiedostaa, että tällaisia ominaisuuksia esiintyy. Niitä tulee ymmärtää ja sitten suunnitella asianmukainen koulutusmenettely kyseisille koirille.
 
 

Loppusanat

Täten pääsenkin ensimmäisen osan loppusanoihin. Olin tarkoittanut käsitellä joitain yleisiä konsepteja, jotka ovat tärkeitä arvioidessamme ja lukiessamme koiraa. Toisessa osassa käsittelen varsinaisia ärsykevastineita ja viettejä arviointiprosessimme käytännön osana. Toivon, että liityt seuraani jälleen silloinkin.

OSA II ILMESTYY USA LEHDESSÄ MAALISKUUSSA 2000