Uskon, että yksi koirankoulutuksen tärkeimmistä alueista on koiran lukeminen. Artikkelin osa ykkösessä yritin osoittaa koirien yleisiä ominaisuuksia, joista kuulemme usein, kun koirista ja niiden koulutuksesta keskustellaan. Rajoitin aiheen tarkoituksella piirteisiin, jotka ovat tekemisissä ärsykkeen havaitsemisen ja vastaanottamisen kanssa. Tässä osassa haluaisin puuttua koirien aktiiviseen puoleen ja puhua ominaisuuksista, jotka määräävät kuinka koira vastaa ärsykkeisiin. Ja kuten aina, tarkoituksenani on jakaa ideoita ja herättää ajatuksia.

Ohjattavuus

Laitan ohjattavuuden heti artikkelin alkuun, koska se on tärkeä piirre koirien persoonallisuudessa mitä tulee mihin tahansa koulutukseen, niin urheilu- kuin virkakoirienkin osalla. Kaksi yleisesti käytettyä termiä tässä yhteydessä ovat "tottelevaisuus" ja "käsittelykelpoisuus". Kuitenkaan en ole koskaan ollut kovin tyytyväinen ko. termeihin. Webster kuvailee "tottelevaisuutta" "valmiudeksi tekemään kuten käsketty" ja "kuuliaisuudeksi". Minulle nämä kuvaavat enemmänkin jotain, joka on saavutettu koulutuksella, kuin synnynnäistä ominaisuutta koirassa.

Webster kuvaa "käsittelykelpoisuutta" "helposti johdettavaksi, opetettavaksi tai hallittavaksi" ja "säyseäksi ja suostuvaiseksi". Tämä termi on ehkä hieman lähempänä, mutta se lähes kieltää kuvan, joka minulla on korkeaviettisestä käyttökoirasta.

Saksalainen termi, jota käytetään kuvailemaan sitä, mistä puhun on "Führigkeit". Vapaasti käännettynä se kuvaa koiraa, joka on halukas seuraamaan johtajaansa. Pidän mielikuvasta, jonka saan tästä termistä. Ja vaikka toiset kouluttajat yhä yhdistävät tämän alamaisuuteen ja alistuvaan asenteeseen, käännän sanan "Führigkeit" ohjattavuudeksi.

Ohjattavuus on todella halua seurata ohjaajan käskyjä. Ajattele hetki tätä. En puhu koirasta, joka työskentelee hienosti ruuan tai lelun takia. En puhu koirasta, joka on alistuva. En puhu koirasta, joka kykenee käsittelemään kovaa pakkoa ja oppimaan tätä kautta. Puhun koirasta, jolla on sisäinen luottamus, että seuraamalla johtajan ohjausta saavutetaan paras oma etu. Tällaiselle koiralle pystytään näyttämään mitä tehdä. Ei palkkioilla houkuttelu ole tarpeellista, eikä liioin kova pakko. Luulisin, että yksi keino määritellä ohjattavuutta on, kuinka paljon tai vähän houkuttelua tai pakkoa joudumme käyttämään saadaksemme koiran toimimaan. (kun puhun pakosta, en tarkoita virheiden oikaisua /pehmeä/kova koira)

Korkeaviettiset koirat, joilla on kova halu tehdä työtä ja oppia nopeasti, eivät välttämättä ole esimerkkejä ohjattavista koirista. Tällaiset koirat päättelevät usein itse, mikä on nopein keino tyydyttää vietti. Mutta mukana on asenne, joka ilmaisee, että kyseessä on "Tiedän! Tiedän! Anna mun tehdä itse"-meininki. Ohjattava koira ottaa ohjeita ohjaajalta, eikä pidä niitä häiriöinä viettiä tyydytettäessä.

Ohjattavuus näkyy kaikissa osa-alueissa: jäljellä, tottelevaisuudessa ja suojelussa. Sellaisen ominaisuuden kanssa on mahtavaa työskennellä ja se antaa kouluttajalle ainutlaatuisen tavan auttaa koiraa. Se ei tarkoita, että koira olisi riippuvainen ohjaajasta ja epävarmuuttaan tarvitsee apua. Se yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että koiralle voidaan näyttää mitä tehdä ja kuinka helposti. Tällä ominaisuudella yhteishenki saavutetaan paljon helpommin, se suorastaan kukoistaa.

Yksi asia, jonka olen huomannut ohjattavissa koirissa. Ne vain harvoin ovat kovin dominoivia (lisää aiheesta myöhemmin). Se ei tarkoita, että koirat olisit alistuvaisia, ne vain eivät omaa suurta tarvetta nousta laumajärjestyksessä kärkeen.

Vietit

Mitä ovat vietit? Valitettavasti ihmiset ovat unohtaneet, mitä termi on alunperin tarkoittanut. Sen tarkoitus ei ole nimetä jokaikistä koirassa olevaa pikku ominaisuutta. Vietit ovat sisäisiä kimmokkeita ja viettymyksiä, jotka motivoivat eläimiä, tässä tapauksessa koiria, toimimaan tietyllä tavalla. Voidaksemme luokitella jonkun vietiksi, täytyy olla erityinen ärsyke, erityinen teko ja viettipäämäärä. Voimme manipuloida koiriemme viettejä koulutuksessa tarkoitusperiemme mukaisesti ja saadaksemme ne tekemään tehtäviä, jotka ovat seurauksia näistä manipuloiduista vieteistä. Kuitenkaan emme saa koskaan unohtaa sitä tosiasiaa, että vietillä on biologinen merkityksensä eläimelle ja sen lajitovereille. Tämä biologinen merkittävyys on erityinen jokaisella vietillä ja voi antaa meille paremman idean siitä, mitä voimme ja mitä emme voi saavuttaa manipuloimalla viettiä. Vietit voidaan jakaa kahteen pääkategoriaan. Määräävä tekijä viettejä jaettaessa on viettipäämäärä. Toinen kategoria käsittää vietit, jotka johtavat johonkin positiiviseen tai miellyttävään, esim. sukupuoli-, saalis-, laumavietti (tässä tapauksessa halu olla lajitovereiden seurassa). Tässä kategoriassa on mukana kiihtymyksen sävy ja himokkuus vietin ollessa aktiivinen ja syvä tyydytys, kun päämäärä on saavutettu. Toinen kategoria käsittää vietit, jotka johtavat jonkun negatiivisen tai vahingollisen torjuntaan: esim. puolustusvietti, pakovietti ja halu säilyä koskemattomana. Aktiivisen vietin sävy on stressaantunut ja jännittynyt ja helpottunut, kun päämäärä on saavutettu.

Taistelu"vietti"

Antakaa minun jälleen kerran painottaa, että en usko, että koiralla on luonnollinen vietti taisteluun. Uskon, että viitatessamme taisteluviettiin, tarkoitamme monista eri komponenteista rakennettua pakettia, joka sisältää yksilöllisiä viettejä, viettivalmisteita ja käyttäytymistä. Kuinka hyvä tai vahva koiran taisteluvietti sitten on, riippuu kuinka moni komponentti koirassa on käyttökelpoinen, kuinka vahvasti yksittäiset vietit esiintyvät koirassa ja kuinka hyvin kaikkia käytettävissä olevia komponentteja on koulutuksella tuettu, kun koiraa arvioidaan. Käsittelen nyt pääkomponentteja niistä, joita olen pystynyt havainnoimaan erikseen ja teen loppuun yhteenvedon taisteluvietistä.

Saalisvietti

Saalisvietistä on kirjoitettu paljon, joten en ala lämmittämään vanhoja juttuja uudelleen. Saalisvietti on osa koiran ruuanhankintakäyttäytymistä. Ärsykkeet, jotka laukaisevat saaliskäyttäytymisen, ovat nykiviä, nopeita, kierteleviä liikkeitä. Saalisvietin aiheuttama toiminto on jahtaamista, syöksymistä, puremista, vetämistä, tapporavistelua, otteenkorjaamista ja kantamista. Kuten aiemmin mainitsin, saalisvietti on himo-orientoitunut vietti. Tämä tarkoittaa, että kaikki vietin aiheuttama erityinen toiminta suoritetaan himokkaaseen tyyliin. Koulutuksen aikana tämä tulee pitää mielessä, jotta voimme varmistaa, että työskentelemme todella saalisalueella. Viettipäämääränä on saaliin hallussapito tarkoituksena sen syöminen (ainakin biologiselta kannalta, ennen ihmisen manipulointia).

Haluan tuoda yhden asian esille. Saalisvietti sinänsä ei yleensä motivoi koiraa puremaan ihmistä (sanoin yleensä, sillä joitakin poikkeuksiakin on). Koska saalisvietillä on kulutuspäämäärä (syöminen) lopussa, ja koska koiraeläimet eivät ole kannibaaleja luonnossa, hyvin sosiaalistettu koira, joka pitää ihmistä omanlaisenaan (vaikkakin adoptoituna) kokee vahvan eston, mitä tulee viettitoiminnan suorittamiseen. Ihmisen nopeat, kiertävät liikkeet voivat laukaista saaliskäyttäytymisen ja se voi jopa johtaa takaa-ajoon ja jahtaamiseen. Mutta mitä tulee puremiseen, tuleekin henkinen tukkeuma. Otan aiheen esille myöhemmin artikkelissa uudelleen.

Puhumme siis koiran ominaisuuksien arvioimisesta. Katsotaan siis asioita, punnitaksemme milloin saalisvietti on kyseessä. Luonnollisesti meidän tulee huomioida vietin ärsytyskynnys. Tarkoittaen kuinka helposti tai vaikeasti vietti on laukaistavissa. Sitten täytyy huomata intensiteetti, jolla koira suorittaa viettitoimintoa. Kuinka nopeasti koira tavoittaa saalista, kuinka kovaa se puree sitä, suhteessa fyysiseen kykyynsä. Voimme arvioida kuinka vahva koiran saalisvietti on. Toisin sanoen, missä määrin koira on halukas selviytymään vaikeuksista ryhtyessään viettitoimintoihin ja tyydyttääkseen vietin. Ja yksi äärimmäinen arvio saalisvietistä on viettikestävyys. Kuinka nopeasti koira "saa tarpeekseen" saalisvietti toiminnoista? Tai kuinka nopeasti vietti kyllääntyy?

Viettivoima, vahvuus ja kestävyys voivat ilmetä eri tasoissa. Joten koira, jolla on matala intensiteetti, voi omata vahvan ja kestävän vietin jne.

Puolustusvietti

Tästäkin aiheesta on kirjoitettu paljon, kuitenkin mielestäni se on puoli, joka on suojelukoulutuksessa usein tulkittu väärin. Siksi käytän hieman aikaa pohtiakseni puolustusviettiä.

Puolustusvietti kuuluu ehdottomasti koiran aggressiivisen käyttäytymisen kategoriaan. Mutta voidaksemme saavuttaa asianmukaisen näkökannan, tulee meidän tutkia tämän vietin biologista merkitystä lähemmin. Puolustusvietti voi ilmetä kytkettynä muihin käytöksiin ja vietteihin, tai itsepuolustuksena. Saaliin puolustaminen, alueen puolustaminen ja heikompien (kuten pentujen) laumanjäsenien puolustaminen ovat yleisimmin limittäytyneet puolustuskäyttäytymisen ilmenemiseen. Paneudun näihin kytkentöihin myöhemmin. Nyt haluan pohtia hieman enemmän itsepuolustusta.

Itsepuolustuskäyttäytyminen ei kuulu ainoastaan aggressiiviseen käyttäytymiseen, se on myös osa itsesuojelumekanismia. Puolustusvietin laukaiseva tekijä on uhka, tai uhan havaitseminen. Olen varma, että eri tekniikat, joita suojelukoulutuksessa käytetään koiraa uhattaessa, ovat kaikille tuttuja. Joten en puutu näihin yksityiskohtiin. Yksi asia, johon haluan puuttua, on, että koiran tullessa uhatuksi, se kokee huolta ja hätää siitä, että joku voi vahingoittaa sitä. Joten aito laukaisija puolustuskäyttäytymiselle on huolestuminen.

Puolustusvietin viettipäämäärä on aina sama, nimittäin saada huoli ja hätä häipymään. Tämä tavoitetaan, kun käytetään turvallista välimatkaa koiran ja uhkaajan välillä tai kun saadaan uhkaaja tuntemaan pelkoa.

Käytän vietin erityisiä toimintoja tapana jakaa koiran puolustuskäyttäytyminen kolmeen eri osaan. Ensimmäinen suuri jaottelu on aktiivisten ja passiivisten puolustusreaktioiden välillä.

Aktiivinen puolustusreaktio

Aktiivinen puolustusreaktio on erittäin aggressiivinen puolustuskäyttäytymisen muoto. Tämän tyylinen käytös kuuluu reaktiivisen aggression luokkaan. Kuvaan aktiivista puolustusreaktiota niin, että kun koirassa laukaistaan puolustusvietti, se käyttää fyysistä väkivaltaa saavuttaakseen viettipäämäärän. Käytän tahallaan sanaa väkivalta tuodakseni näkökantani esiin. Koirat, jotka esittävät tämäntyylistä reaktiotapaa, tähtäävät puremiseen ensimmäisenä, tai yhtenä ensimmäisistä reaktioista, joita niiden ohjelmoitu käytösmalli sanelee tälle vietille. Tämä on henkilökohtainen tapani erotella koiria, jota käytän, kun teen niistä arviointeja. Reaktio on vahva ja voimakas ja kumpuaa koiran itseluottamuksesta.

Passiivinen puolustusreaktio

Passiivinen puolustusreaktio on vielä jaettu kahteen eri muotoon saadaksemme ne kolme eri osaa.

Ensinnä on vahva passiivinen puolustusreaktio. Tähän törmäämme vahvoissa ja varmoissa koirissa. Koira käyttää uhkaavia ilmaisukeinoja, kuten haukkumista, murisemista ja elehtimistä ja itsevarmana "seisoo omilla jaloillaan". Suuri ero on, että muut käytökset, kuin pureminen ilmenevät ensireaktioina ärsykkeen laukaistessa puolustuskäyttäytymisen. Ja koska ensimmäinen reaktio ei ole fyysinen, luokittelen tämän passiivisiin. Miksi sitten passiivinen tai ei-fyysinen reaktio ilmenee ennen puremista? Syitä voi olla useita. Yksi suurimmista on yksinkertaisesti koiran synnynnäinen esirakennettu käytösmalli. Toinen hyvin sosiaalistetuilla koirilla on, että ihmisen uhatessa puremisreaktio estetään, joten muita reaktioita käytetään ensin. En usko, että koirat, jotka osoittavat tämäntyylistä käytöstä ovat yhtään vähemmän karskeja tai vahvoja, kuin koirat, jotka esittävät aktiivista reaktiota. Yleensä tämäntyyliset passiivisen reaktion koirat voidaan opettaa puremaan puolustuksella melko helposti.

Toisena on heikko passiivinen puolustusreaktio. Voimme nähdä koiran esittävän uhan alla haukkumista, murinaa jne., mutta se pyrkii perääntymällä säilyttämään turvallisen välimatkan. Kuinka nopeasti koira perääntyy, vaihtelee. Tämän tyyliset koirat ovat ehdottomasti heikompia ja vähemmän itsevarmoja, kuin kaksi edellä käsiteltyä tyyppiä.

On myös pari muuta asiaa, jotka haluan mainita puolustusvietin yhteydessä. Uskon vahvasti, että kaikki nämä kolme puolustusvietin ilmenemismuotoa ovat ennalta määriteltyjä ja että tämä on asia, joka rajoittaa niiden käyttöä koulutuksessa. Sellaiset kommentit, kuten "meidän täytyy saada tähän koiraan lisää puolustusta" saavat minut kavahtamaan ja tuntemaan sääliä koiraa kohtaan. Ainoa mitä voimme tehdä, on työskennellä niillä avuilla, joita koira tuo tullessaan. Vielä kypsymättömät koirat eivät yleensä pysty esittämään kumpaakaan kahdesta vahvasta reaktioista , joten ainoa puolustusreaktio, jonka saamme niistä irti, on heikko passiivinen reaktio. Vahvat reaktiot harvemmin ilmenevät alle 18 kk vanhoissa koirissa. Tärkeä asia, joka täytyy muistaa, kun treenaamme nuoria koiria.

Kuten kaikissa vieteissä, ärsytyskynnys on osatekijä arviointiprosessissamme. Tässä tapauksessa kynnys tuntea huolta tai hätää. Kynnystä voidaan nostaa harkituilla varmuutta kasvattavilla harjoituksilla.

Turhautumisaggressio

Seuraava taistelu"vietin" komponentti, jota käsittelemme, on turhautumisaggressio. Turhautumisaggressio on myös osa reaktiivista aggressiota, joka luodaan koiraan riistämällä tätä sen ollessa yhden kiihkovietin vallassa, tai ainakin estämällä sitä pääsemästä viettipäämäärään (tyydytykseen). Tämä aggressiomuoto mielestäni palvelee tarkoituksessa vapauttaa rakennettua viettienergiaa, jolla ei ole asianmukaista ulospääsyä. Käyttökelpoisin vietti tämäntyylisen aggression treenaamisessa on tietysti saalisvietti. Mutta myös muita positiivisen edun motivoivia viettejä voidaan käyttää. Kuten nälkää, lisääntymisviettiä, sosiaalista yhteyttä (laumavietti) tai yksinkertaisesti kovaa halua kuluttaa fyysistä energiaa liikkumisella. Näiden motiivien tyydyttämisen tukahdutuksen johdosta koira kokee turhautumista. Tämä turhaantuminen saavuttaa jossain kohdin pisteen, jossa koira reagoi aggressiivisesti. Kun tämä taso on saavutettu, aggressio ilmenee samassa muodossa kuin mikä tahansa aggressio. Haukkuminen, murina ja pureminen ovat näkyvät toiminnot.

Mainitsin jo aiemmin, että kunnolla sosiaalistettu koira ei yleensä pure ihmistä saaliilla. Kuitenkin, jos saalisvietti on riittävän korkea ja purkautumiskeinoa ei anneta, turhautuminen tulee esille. Ja kun koira on tietyllä aggression tasolla, se puree ihmistä.

Hyviä esimerkkejä ovat korkeaviettiset malit, jotka saavuttavat aggressiivisen tason nopeasti, johtuen korkeasta vietistä ja siitä tosiasiasta, että ne näyttävät turhautuvan helposti.

Tämä on erittäin käyttökelpoinen aggressiomuoto, koska se vaatii vähemmän riskialttiita harjoituksia, kuin esim. puolustusvietillä ja silti antaa kunnon intensiteettilisän ja vakavuutta moniin koiriin.

Sosiaaliaggressio

Sosiaaliaggressio on ainoa aggressiomuoto, joka voidaan luokitella aktiiviseksi aggressioksi. Vaikka termiä aktiivinen aggressio käytetään usein, se on käyttökelpoinen vain tässä yhteydessä. Syy, miksi sosiaaliaggressiota kutsutaan aktiiviseksi aggressioksi, johtuu siitä, että se ei vaadi mitään erityistä laukaisevaa ärsykettä. Sosiaaliaggressio palvelee kahta biologisen merkityksen tarkoitusta. Yksi on tasaväkisen lajien levittäytymisen varmistus tietyllä alueella yhtä voimakkaiden yksilöiden välttämisenä. Ja toinen on sosiaalisten yksiköiden, kuten lauman perustaminen ja ylläpitäminen. Sosiaaliaggressio kohdistuu aina omaan lajitoveriin. Roduissa, jotka kehitettiin viranomaisten käyttöön, karsinta aiheutti sen, että sosiaaliaggressio kohdistui lisäksi myös koirien omaksumaan lajitoveriin, ihmiseen. Ja vastakohtaisena esimerkkinä, "koiratappelu"-roduissa karsinta varmisti, että sosiaaliaggressio ei kohdistuisi ihmiseen.

Antakaa minun kertoa muutama muukin syy, miksi otin tämän asian puheeksi. Käytännöllisesti katsoen kaikissa vanhoissa kirjoituksissa, jotka kuvailevat poliisikoirarotuja, on korostettu paria asiaa. Koirat osoittivat epäluuloisuutta ja aggressiota vieraita kohtaan ja että ne olivat erittäin omistautuneita ja uskollisia perheilleen ja erityisen kiintyneitä lapsiin. Minulle tämä ominaisuuksien yhdistelmä kumpuaa erittäin tiiviistä laumasuuntautuneesta sosiaalisesta käyttäytymisestä. Uskollisuutta ja kiintymystä lauman jäseniin ja aggressiota ulkopuolisia, jopa samaan lajiin kuuluvia, kohtaan.

Valitettavasti tämänmuotoinen aggressio ei enää ole kovin yleistä koirissamme, koska monet ihmiset pitävät sitä yhteiskunnallisesti ei-hyväksyttävänä. Tämän päivän koirien oletetaan olevan sosiaalisia ja tiettyyn pisteeseen ystävällisiä. Ja samalla, kun en näe mitään vikaa ystävällisissä koirissa, en myöskään näe mitään väärää sosiaaliaggressiivisissa koirissa. Nämä koirat eivät ole ailahtelevia uhkia yhteiskunnalle, eivätkä häijyjä eläimiä. Ne yksinkertaisesti omaavat synnynnäiset motiivit, jotka sisältävät tämän tyylisen aggression. Sosiaaliaggressio on koulutettava piirre, tarkoittaen, että se on kohdistettavissa ja kontrolloitavissa. Luonnollisesti sellainen koira vaatii oikeantyylisen ohjaajan, jotta voidaan välttyä vahingoilta.

Sosiaaliaggressiivisilla koirilla on tarve käyttäytyä aggressiivisesti vieraita kohtaan. Tätä voidaan kontrolloida ja koira voidaan opettaa sietämään vieraita. Kuitenkaan koiraa ei saada sosiaaliseksi tai ystävälliseksi vieraita kohtaan, riippumatta siitä, millä tyylillä sitä koulutetaan. Ainoa keino, jolla vieraan aggressiivinen kohtaaminen saadaan väistymään tapahtuu, mikäli vieras ja koira asettuvat vastakkain ja sosiaalinen järjestys muodostetaan. Tämä tapahtuu mikäli henkilö pystyy joko alistamaan koiran tai yksiselitteisesti alistuu koiralle. (Tässä tapauksessa henkilö ei enää ole vieras, vaan laumaan yhdistetty laumanjäsen).

Trendinä on ollut jalostaa koiria, joilla ei ilmene sosiaaliaggressiota. Ja se saattaa olla, mitä useimmat ihmiset haluavat. Haluan korostaa, että sosiaaliaggressio ei ole jotain, mikä pitäisi ymmärtää jotenkin pahaksi. Se on arvokas ominaisuus koirissa, jotka ovat oikeissa käsissä. Tällaiset koirat vaativat ohjaajaltaan vastuullisuutta ja valppautta. Sosiaaliaggressiiviset koirat, jotka ovat lisäksi dominoivia, ovat vaikeita käsitellä tai kouluttaa ja niiden tulisi olla vain asiantuntijoiden käsissä.

Dominanssi

Dominanssikäyttäytyminen liittyy sosiaalisen vuorovaikutuksen leiriin. Se voi ilmetä yhdessä sosiaaliaggression kanssa, mutta se ei ole välttämätöntä. Se voi ilmetä itsekseenkin. Monilta osiltaan dominanssikäyttäytyminen muistuttaa aggressiota, mutta oikeastaan ei ole aggression muoto itsessään. Dominanssikäyttäytyminen lähtee synnynnäisestä tarpeesta osoittaa ylemmyyttä ja arvoasemaa. Keskusteluissa käytän fraasia "tämä koira haluaa näyttää painoarvoaan kaikille". Syy miksi pidän dominanssia osana taistelu"viettiä" on, että sillä on vaikutus siihen, millaisessa fyysisessä vuorovaikutuksessa koira on muiden yksilöiden kanssa ja siten siitä tulee osa kuvaa, jonka näemme.

Dominanssikäytös käsittää kiipeämistä maalimiehen päälle, katsekontaktin, "pullistelua" ja fyysistä dominanssia voiman avulla. Tyydytys saadaan, kun koira saa hallinnan maalimiehestä. Tämä ominaisuus on lähes aina voimakkaampi uroksilla, kuin nartuilla.

Dominanssikäytös voi ilmetä itsekseen tai se voi olla kytköksissä muiden komponenttien kanssa. Esimerkiksi, dominantilla koiralla, jolla on myös hyvä saalisalue ja sellainen olemus, joka turhautuu herkästi, näemme, että koira vaihtaa aggressiolle ainoastaan, mikäli se ei saa henkistä otetta maalimiehestä. Tämä ei ole sama, kuin sosiaaliaggressio. Tämäntyyppiset koirat haluavat saaliillakin vakuuttaa vahvuuttaan, tapahtuu turhautuminen, kun ne eivät pääse ilmaisemaan voimaansa sille, kenen kanssa taistelevat saaliista. On myös dominantteja koiria, jotka kykenevät vain heikkoon passiiviseen puolustusreaktioon. Tämän tyypin koirilla täytyy olla luonnostaan melko alhainen ärsytyskynnys puolustuksen suhteen. Kun ne eivät kykene kokemaan fyysistä voimakkuutta maalimiehen suhteen, laukaisee tämä niissä huolen tunteen, joka puolestaan laukaisee puolustusreaktion, joka tässä esimerkissä sisältäisi myös perääntymistä.

Luonnollisesti on olemassa lukematon määrä esimerkkejä eri yhdistelmistä. Ei ole mieltä alkaa listaamaan niitä kaikkia, haluan vain tuoda esille, että dominanssi ei ole automaattisesti aggressiota. Se ei ole eristäytynyt ominaisuus, ja aina esiintyy yhteydessä johonkin toiseen motiiviin. Mutta se vaatii erillistä tutkimista. Pidän tätä tärkeänä erityisesti siksi, että reaktiiviset aggressiomuodot voivat esiintyä ilman ainuttakaan dominanssin osoitusta (sosiaaliaggressiivisilla koirilla esiintyy aina myös dominanssia).

Raivo

Tämä on viimeinen komponentti, jonka haluan liittää pohdintaani taisteluvietistä. Mitä on raivo? Webster kuvaa sitä "hurjana, kontrolloimattomana vihana" tai "hetkellisenä raivoavan kiukun taikavoimana". Luulen, että määritelmä antaa meille melko hyvän alun tutkia, mitä oikein tarkoitan. Raivo on aggression reaktiivinen muoto. Vaikka useimmilla koirilla on jonkunasteista "raivoa", vain harvoilla se on käyttökelpoinen piirre koulutuksessa. Sitä voidaan ohjata, mutta se on erittäin vaikeaa kontrolloida. Siksi se ei ole ominaisuus, joka olisi käyttökoirien jalostuksessa valintakriteerinä. Biologisesti tämä ominaisuus, jos mikä, on ristiriitainen. Sillä ei näytä olevan biologista päämäärää. Sen laukaisee huono kohtelu, kipu ja vastustaminen. Se voi ilmetä myös turhautumisen ylikuormituksena. Mikä on ainutlaatuista raivossa, on että se on erittäin voimallista ja väkivaltaista ja se näyttäisi menevän itsesuojeluvaiston ohi. Millään muulla aggression muodolla ei ole tätä piirrettä. Heti kun negatiivinen kokemus tulee liian voimakkaaksi ja itsesuojeluvaistoa uhataan, koirat valitsevat muunlaiset vaihtoehdot, jos ne ovat puolustuksella, sosiaaliaggressiolla tai turhauma-aggressiolla. Mutta raivolla näyttäisi olevan kyky sulkea "hyvä äly" pois, vaikka vain pieneksi ajaksi. Toinen uniikki ominaisuus tässä aggressiomuodossa on tietty kostonhaluinen sävy siinä. Kostonhalu lienee ainoa päämäärä, jonka voimme sille nimetä. Mutta se on todella vaikeaa määritellä ja saattaa olla, että olen hieman liian inhimillinen tässä.

Olen varma, että raivo eroaa aktiivisesta puolustusreaktiosta, koska olen nähnyt koiria, jotka selkeästi esittivät heikkoa passiivista puolustusta uhattaessa. Mutta kipua aiheutettaessa, ilman että maalimiehen ja koiran välistä matkaa olisi muutettu, koirat yllättäen raivostuivat ja hyökkäsivät ilman minkäänlaista huolta hyvinvoinnistaan. 

Olen kuullut tässä yhteydessä termin "kipuaggressio". Pidän sitä kuitenkin vain puolinaisena kuvauksena raivosta. Saksalaiset käyttävät suojeluterminologiassa sanaa "Wut", joka tarkoittaa raivoa tai vihaa.

Taistelu"vietti", johtopäätös 

Tämä tuokin minut taisteluviettipohdinnan loppuun. Pääasialliset myötävaikuttajakomponentit, jotka olen pystynyt eristämään, ovat nämä kuusi, jotka juuri kuvailin: saalisvietti, puolustusvietti, turhauma-aggressio, sosiaaliaggressio, dominanssikäyttäytyminen ja raivo. Jokaisella koiralla on nämä komponentit muodossa tai toisessa. Mutta meidän tulee vetää raja siihen, missä määrin komponentit lakkaavat olemasta käyttökelpoisia. Toivon, että olette samaa mieltä kanssani siinä, kun sanon, että koira, jota kaikki kuvailevat taistelutahtoiseksi, esittää useimpia, ellei kaikkia näistä komponenteista käyttökelpoisessa muodossa. Mielestäni on tärkeää käsitellä tätä konseptia komponentti-pakkauksena, eikä vain yhtenä viettinä. Koska yksilöllisiä komponentteja täytyy tukea, lujittaa ja manipuloida, jotta koira kykenee vaihtamaan alueelta (komponentilta) toiselle vapaasti, käytännöllisesti katsoen jokaisessa tilanteessa, jonka koira saattaa kohdata. Vasta silloin koiralla on "taisteluviettiä". Meidän tulee myös myöntää, että toisilla koirilla on vähemmän ulottuvuuksia omaan henkilökohtaiseen taisteluviettipakettiin, kuin toisilla. On merkittävän tärkeää tietää, mitkä komponenteista ovat käyttökelpoisia valittaessa oikeaa harjoittelutapaa. Sanoisin, että hyvällä modernilla urheilukoiralla paketti muodostuu saalisvietistä, puolustusvietistä (joista vahva passiivinen reagointi on yleisintä) ja frustraatioaggressiosta. Sosiaaliaggressio, dominanssikäyttäytyminen ja raivo ovat harvinaisempia. Mutta kun näemme koiran, jolla on kaikki kuusi aluetta, emme unohda tapausta nopeasti, koska taisteluvietti, joka koirien työskentelyssä on edustettuna, tekee katoamattoman vaikutuksen.

On vielä muutama termi, joita haluan pohtia.

Terävyys

Terävyys on kenties kaikista väärinkäytetyin termi englanninkielisessä koiraterminologiassa. Saatan olla väärässä, mutta olettaisin, että terävyys on käännös saksankielisestä termistä "Schärfe". Mutta termin käyttö on paljon ristiriidassa saksalaisen kanssa. Kaikissa käymissäni keskusteluissa ihmiset pitävät terävyyttä synonyyminä heikkohermoisen tai säikyn koiran kanssa. Mutta sana "Schärfe" saksalaisessa kirjallisuudessa on itse asiassa kuvailtu synonyymiksi aggression kanssa. Joten sanojen käytössä todella on melkoinen poikkeavaisuus.

Aggression muoto, josta terävyyden kanssa puhutaan, näyttäisi vaihtelevan riippuen koiran käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi pienriistaa metsästävien koirien ja terrierien yhteydessä se viittaa erityisesti siihen intensiteettiin ja asenteeseen, jolla metsästyskoirat surmaavat kulloisenkin saaliinsa. Se ei ole saalisviettiä sinänsä, vaan varsinaista tapporeaktiota, jota arvioidaan. Olen kuullut termin "riistaton" käytettynä USA:ssa samassa yhteydessä.

Suurriistaa metsästävien koirien yhteydessä käytetään termiä "Wildschärfe", joka käännetään riistaterävyydeksi. Tätä arviota voidaan tarkastella parhaiten, kun tarkkaillaan, kuinka koira menettelee villikarjujen kanssa. Johtuen "alasajosta", jota tämäntyylisessä metsästyksessä vaaditaan, monet tähän käytetyt rodut käyttävät fyysisen dominanssin tekniikkaa. Terriereillä termi on "Raubzeugschärfe", joka käännetään pienpetoeläinterävyydeksi. Terriereitä käytetään pienten petoeläinten, kuten näätien, kettujen ja mäyrien jne. tappamiseen ja metsästykseen. Ei ole helppoa tappaa näitä petoeläimiä kärsimättä itse vaurioita. Joten erittäin nopea ja raivoisa ravistustekniikka on yleinen, samoin kuin lukittuva otekäyttäytyminen.

Nämä terävyyden muodot kuvaavat koiran saalisviettiä.

Nyt termeihin, joista me olemme kiinnostuneita palveluskoiriemme kanssa. Termi, jota käytämme, on "Mannschärfe", joka käännetään ihmisterävyydeksi. Termi määritellään näin: koiran ominaisuus, jonka johdosta se aktiivisesti kohtaa minkä tahansa ilmeisen (tai teeskennellyn) tai todellisen uhan, jonka aiheuttaa vihamiehinen ihminen. Käyttäisin myös jo tässä artikkelissa mainittua termiä, joka osoittaa aktiivista puolustusreaktiota todellista tai havaittua uhkaa vastaan.

Tein asiaan liittyvää tutkimustyötä ja en löytänyt mistään kirjoitettuna väitettä, jonka mukaan tällä piirteellä olisi mitään yhteistä uhan havaitsemisessa matalan ärsytyskynnyksen suhteen. Eli sillä, kuinka nopeasti koira "laukaistaan" ei näyttäisi olevan osuutta määritelmään. Mutta ollaksemme rehellisiä, täytyy sanoa, että kun olin nuori, kutsuimme sellaisia koiria teräviksi, jotka tulivat erittäin aggressiivisiksi ilman suurta provosointia. En koskaan ajatellut, että käyttäisin terävyys termiä säikystä koirasta. Vanhassa Itä-Saksan jalostustarkastuksessa terävyys arvioitiin nollasta viiteen, viiden ollessa suotavin. Joten koska terävyydestä on tullut huono asia? En tiedä. Itse en pidä sitä huonona.

Pakovietti

Pakovietti on osa eläinten itsesuojelumekanismia. Jokaisella eläimellä on tämä. Joissakin tapauksissa pakovietti kuvataan erittäin vahvana väistämiskäyttäytymisen muotona. En usko, että se olisi väärä tapa sanoa, mutta en usko, että se on täysin tarkkakaan. Pakovietti ei ole ainoastaan pysymistä uhasta erossa, se on itse asiassa kääntymistä ja juoksemista pakoon. Käytän yleensä termiä "pakotaipumus", kun puhun ominaisuudesta. Olen nähnyt heikkoja koiria, joilla ei ole voimakasta pakotaipumusta. Mutta olen silti nähnyt melko vahvoja koiria, joilla silti on taipumus paeta paikalta, kun tiettyä liipasinta painetaan. Luulen, että meidän tulee arvioida koiran pakoviettiä tai -taipumusta suhteessa koiran muihin ominaisuuksiin. Laukaiseva ärsyke paolle on pelon tunne.

Puolustusvietin liitännäiset

Saaliin puolustus liitetään usein vartiointiin tai omistushaluun. Nämä luonnollisesti liittyvät saalisviettiin ja puolustusviettiin. Laukaiseva ärsyke on huoli saaliin menettämisestä. Tämän on huomattu olevan varsin hyödyllinen piirre suojeluharjoittelussa. Vartiointi on jossain määrin synnynnäistä, mutta sitä voidaan luoda jonkun verran harjoittamalla ja sitä mitä varmimmin voidaan vahvistaa. Se on hyvä keino lisätä intensiteettiä, jota puolustusvietti tuo, ilman että täytyy uhata itse koiraa. Ja kuten kaikessa suojelukoulutuksessa, väistäminen tai perääntyminen ovat mahdollisia, joten täytyy käyttää harkintaa varmistaaksemme, että kaikki tulee tehtyä oikein.

Koirilla näyttää olevan eriasteisia vartioinnin tasoja, riippuen aivan saaliista. Joillakin yksilöillä se liittyy ainoastaan ruokaan, kuten luihin jne. joillakin koirilla lelut ovat niiden omistushalun kohteita ja joillakin vain suojeluvälineet ovat riittävän tärkeitä puolustettaviksi ja vain vieraita vastaan. Mielestäni tämä on hyödyllinen piirre painottaa, koska se antaa meille lisämahdollisuuksia koulutukseen.

Alueen puolustaminen

Reviiriaggressioon, joksi sitä myös joskus kutsutaan, voi olla eri syitä. Se voi olla sellaisen alueen, jonka koira kokee omaksi, kuten pihan tai jopa auton, varsinaista puolustusta. Tämän tyylinen aggressiomuoto on puolustusreaktio, jossa koira on huolissaan mahdollisesta reviirin menetyksestä. Ja tämä huoli johtaa puolustusreaktioon. Tällaista käytöstä esittävät koirat eivät käyttäydy kuten henkilökohtaisesti uhattaessa, vaan taistelu koskee aluetta.

Koirat saattavat joskus näyttää aluetta puolustavilta, mutta tosiasiassa eivät ole sitä. Tämä voi tapahtua koirilla, jotka oikeastaan kokevat henkilökohtaista uhkaa, mutta tuntevat kotipihalla olevansa riittävän suojattuna osoittaakseen puolustuskäytöstä.

Epäluulo

Laitan epäluulon osaksi puolustusviettiä. Syy tähän on, että erillään sosiaaliaggressiivisista koirista, voimme tavata myös epäluuloisia aktiivisella puolustuksella olevia koiria, jotka näyttäisivät olevan lähes samanlaisia. Luonnollisesti myös muut puolustusreaktiot esiintyvät yhtä lailla, koska ne laukaisee sama ärsyke. Mutta ainoastaan aktiiviset puolustavat koirat esiintyvät kuten sosiaaliaggressiivinen koira. Tiettyyn asteeseen saakka tämän muodon reaktiivinen aggressio kuuluu sosiaalisen käyttäytymisen piiriin. Epäluulo vieraita kohtaan johtaa huolestumiseen, joka saattaa laukaista koirassa puolustuskäyttäytymisen, välittämättä minkälaisen vastakaiun saa. Ero tällaisen ja sosiaaliaggression välillä on seuraava. Sosiaaliaggressiivinen koira ei oikeastaan ole puolustuksella. Se käsittelee tuntemattomia aggressiolla. Piste. Olen varma, että luottamuksellakin on osansa asiassa, mutta se ei ole määräävä tekijä. Kuten mainitsin sosiaaliaggression kohdalla, aggressiivinen reaktio (jos jätetään kontrolloimatta) ei lopu ennen kuin tapahtuu sulautuminen laumaan. Mutta epäluuloinen puolustuksella oleva koira lakkaa käyttäytymästä puolustavasti jotain ihmistä kohtaan välittömästi, kun epäluottamuksen aiheuttaja neutralisoidaan. Tämän jälkeen koirat voivat olla sosiaalisia niitä ihmisiä kohtaan, jotka aiemmin olivat tavanneet aggressiolla.

Leikkivietti

Lopetan tämän artikkelini pohtimalla leikkiviettiä. Mitä on leikkivietti? Onko sellaista viettiä? Uskoakseni se on olemassa ja on vietti itsessään. Sillä on myöskin joitakin "komponentiaalisia" piirteitä, mutta koska uskon, että sillä on melko vahvasti yksittäinen biologinen tarkoitus, luulen, että se on itsessään vietti. Leikkivietti on luonnon koulutusta. Leikkimisvietti varmistaa, että nuoret eläimet harjoittelevat aikuisten käytöstä riskittömällä tavalla. Kuinka vahva tämä vietti on, riippuu hieman siitä, kuinka monta ulottuvuutta leikeissä on. Koirat harjoittavat saalisviettiä väijymällä ja jahtaamalla toisiaan ja liikkuvia esineitä. Ne harjoittavat puolustuskytkennäistä käytöstä vartioimalla tavaroita, ruokaa ja vähän reviiriä, ne harjoittavat dominanssia painimatseissa. Kilvoittelunhalu on keino toteuttaa luonnonvalintaa. Juuri kilpailuluhenki ajaa pennut jahtaamaan toisiaan ja taistelemaan rätistä. Toisinaan pentu ei osoita kiinnostusta liikkuvaa kohdetta kohtaan, ennen kuin siihen liittyy mittailua toisen kanssa. Voimme napata osan tästä kilvoitteluhengestä ja siirtää sen osaksi suojeluharjoittelua. Luulen, että juuri tämä leikkivietin kilpailuhenki johtaa ihmiset ajattelemaan, että leikkivietti on osa taistelu"viettiä". Itse uskon, että leikkivietti linkittyy siihen kahdella tasolla. Yhdellä tasolla kilpailuhenki sallii koiran kehittyvän kiihkeäksi taistelijaksi myös ihmistä vastaan. Kuitenkaan ei ole kysymys vakavasta taistelusta. Toisella tasolla ajattelen, että mitä laajemmin koira leikkii, sitä enemmän ulottuvuuksia sillä on myöhempää taistelu"viettiä" varten, sillä luonnon alkukantaiset harjoittelutekniikat antavat siinäkin pilkahduksen tulevasta. Leikkivietti siis harjoittaa taisteluviettiä varten itsekseen. Siksi koirat, joilla on laaja leikkivietti, voivat kehittää itselleen hyvän taisteluvietin, vaikka ihmiset treeneissä käsittelisikin vain yhtä tai kahta ulottuvuutta. Tällaiset koirat pystyvät kehittämään toiset komponentit jollekin tasolle itsekseen. Kuitenkin, vakavuus, jonka tarvitsemme aikuisen koiran taisteluviettiin, tarvitsee enemmän työtä, kuin mitä pelkkä leikkivietti voi tarjota.

Vielä yksi asia leikkivietistä. Koska koiramme ovat ikuisia susilapsia, pystymme säilyttämään joitain leikkivietin osia pitkälle aikuisikään saakka ja jopa läpi koiran elämän. Leikkihalu on kiihkosuuntautunut vietti koirassa. Ja pitääksemme tämän hengissä annamme itsellemme taas yhden vietin työstää koiriamme tehdäksemme treenaamisen entistä hauskemmaksi ja menestyksekkäämmäksi.

Loppusanat

Tämä artikkeli oli vaikea kirjoittaa, mutta se oli myös hauskaa. Se antoi minulle syyn selailla useita kirjoja hyllyssäni, jotka yleensä vain ovat siellä. Sen takia oli kiinnostavaa verestää koirajuttuja ja miettiä koirien mieliä. Minulla oli vaikeuksia laittaa osa näistä ajatuksista paperille niin, ettei niitä käsitettäisi väärin. Mutta tavoitteenani on saada ihmiset ajattelemaan koiriansa ja puhumaan niistä ja oppimaan niistä lisää. Ja luullakseni olen saanut sen aikaan. Jälleen kiitos ajatuksieni lukemisesta.