Jouduin joku aika sitten väittelyntapaiseen toisen harrastajan kanssa, koskien kokosuojapuvun käyttöä kilpailukoiran harjoittamisessa. Tyyppi väitti, että kokopukutreenit johtavat kisakoirilla huolimattomaan purutekniikkaan sekä epäpuhtaaseen ja tökkivään vartiointiin. Aloin miettiä, mistä väärinkäsitykset oikein johtuvat ja päätin hieman oikaista niitä tällä kirjoituksella. 

Kävin vastikään Saksassa ja se olikin viimeinen sysäys artikkelin kirjoittamiseen. Vietin siellä päivän erään arvostetun kouluttajan kanssa, joka on yli 30 v. toiminut tuomarina kolmessa eri AZG:n yhdistyksessä ja lisäksi itse treenannut lukemattomia koiria (9 rotua!). Keskustelimme aiheesta ja näytin myös videolta käytännön työskentelyäni. Hän oli täysin sitä mieltä, että tälläkin treenitavalla on arvonsa. 

Ensinnä haluaisin selvittää pari asiaa:

- kokopuku-treenit eivät ole sen enempää "tositilanne"- tai siviiliharjoittelua, kuin hihatyöskentelykään. Koira kyllä tunnistaa tämänkin välineen aivan samoin kuin hihan ja haalaritkin!

- kokopuku-treenit eivät ole silmitöntä puremista minne sattuu, kunnon kohdistaminen täytyy opettaa aivan kuten hihallakin.

- kokopuku-harjoittelussa ei ole kysymys työskentelystä puolustusalueella. Koiran tulee osoittaa enemmän kuin pintapuolista "saalishalua" selviytyäkseen treeneistä hyvin.

- kokopuku-treenit eivät ole kaikki kaikessa, eikä mitenkään tavanomaista hihatyötä parempi vaihtoehto, se on yksinkertaisesti vain askel eteenpäin, askel, joka voi auttaa verrattomasti tiettyjen liikkeiden opettamisessa.

Ok, nyt kun nämä on sanottu, vielä periaatteista, joista en koskaan lipsu:

- perus purutekniikan tulee olla opetettu koiralle hihan kanssa. Hihat ovat nykyisin suunniteltu suosimaan hyvää otetyöskentelyä. Johtuen hihan paksuudesta ja lujuudesta, tekniikan opettaminen hihalla johtaa aina myös kovempaan puruotteeseen. 

- älä koskaan tee kokopukutreenejä koiralle, jolla tulevaisuudessa aiotaan kilpailla ja jolle ei olla tehty kunnollista perustyötä ensin hihalla.

- kohteet, joita koiran annetaan purra kokosuojapuvussa, ovat ylärinnan ja kainalon alueet. Miksi juuri nämä alueet ovat eduksi, se selviää lukijoille toivottavasti artikkelin kuluessa.

- käyttäkää vain maalimiehiä, jotka todella osaavat kokopukutyöskentelyn, muutoin saatte aikaan enemmän pahaa kuin hyvää! 

Tavallisimmat teemat kokopukuharjoittelussa ovat A) mieheen kohdistaminen B) miestietoisuus ja C) mies-herkkyys. Viittaan näihin termeihin aika-ajoin, joten antakaa minun kertoa tarkemmin mitä niillä oikein tarkoitan:

Toiset koirat ovat niin hihaorientoituneita, etteivät enää tajua mitä maalimies oikein tekee, näiltä koirilta puuttuu kohdistamiskyky (A). Joitain koiria ei olla treenattu puolustusalueella alkuunkaan, johtuen siitä, ettei niitä olisi pitänytkään, tai että omistajat eivät halua tms. Jokatapauksessa, oletetaan, että kisoissa tulee tilanne, jossa maalimies laukaiseekin puolustuskäyttäytymisen (esim. hyökkäyksessä) ja koira ei enää näe hihaa ollenkaan, ainostaan maalimiehen. Nämä koirat ovat liian tietoisia itse miehestä (B) ja tämäkin johtaa ongelmiin joissain liikkeissä. Ja viimeiseksi, on koiria, jotka haluavat aina työskennellä pienen välimatkan päässä maalimiehestä. Ne välttävät kontaktia eivätkä omistaudu maalimiehelle, monille näistä koirista ainoa syy kentällä pysymiseen on hiha. 

Myönnetään, kaikilla näillä ongelmilla on samanlaiset juuret, silti itse ongelmat eroavat toisistaan. Voimme työstää kaikkia näitä ongelmia koiraa säästäen, ilman turhaa kuormittamista. Kokopuku-harjoitelulla teemme sen varsin jouhevasti.

Aloitan yleensä vartiointi- ja haukkumisharjoituksella. Esi-vaatimuksina on, että koira puree hyvin keski-kovaa hihaa ja osaa ehdottomasti korjata otteen. Haluan koiran haukkuvan hyvin maalimiehen läheisyydessä. Vartioinnin ei tarvitse olla täydellistä, mutta koiran tulee osata olla painostava ja vaativa, vaikka ohjaajan tarvitsisikin vähän auttaa liinalla ja siten estää koiraa puremasta. Asetan itseni aluksi koiran eteen, lähestyn koiraa sen ollessa liinassa, kunnes olen ilmaisulle sopivassa asemassa. Lähestyminen luo hieman (psykologista) jännitettä koiran ja maalimiehen välille. Toiset koirat tuntevat olonsa hieman epämukavaksi, koska eivät näe hihaa, ainostaan kokosuojapuvun, ja tämä vielä lisää jännitettä. Jännite on hyvä asia haukkumisen kannalta, se lisää intensiteettiä koiran suoritukseen. 

En pitkitä suoritusta aluksi, vaan, kun koira on intensiivinen ja painostava, kierrän koko yläruumistani poispäin. Tällätavoin puvun käsivarret eivät ole saavutettavissa. Samaan aikaan nykäisen olkapäätäni eteen niin, että koira juuri ja juuri ylettyy siihen. Tämä nopea liike yhdessä rajoitettujen kohdevaihtoehtojen kanssa saa aikaan sen, että koira seuraa liikettä ja puree olkapäätä (tässä tapauksessa siis takaapäin). Lisään hieman jännitettä aiheuttamalla vetoa liinaan. Koiran etujalat ovat ilmassa ja yleensä koskettavat minua. Pidän huolen, että puruote on rauhallinen, sitten annan mahdollisuuden vielä parantaa sitä ja katson, että lopputulos on täysi, rauhallinen ja syvä ote (myös kokosuojapuvussa otteen merkitys on tärkeä!). Sen jälkeen pidän jännitettä vielä hetken yllä, ennenkuin ohjaaja joko vetää koiran irti puvusta tai vaihtoehtoisesti riisun takin koiralle palkkioksi.

Seuraava puru on aivan samanlainen, eroten ainostaan siinä, että nyt koiran annetaan purra toiseen olkapäähän. Saatan tehdä joitakuita toistoja, jotta koira tuntisi olonsa kotoisammaksi. Sitten muutamme harjoitusta vähän konstikkaammaksi. Lähestyn aluksi koiraa aivan kuten ennenkin. (Yleensä tässä vaiheessa olemme saavuttaneet seuraavat tavoitteet: koira ei katsele enää käsivarsiani etsien palkkiota, vaan ylös kasvojani, joka tekee vartioinnin paremmaksi. Lisäksi koira kiinnittää yleensäkin enemmän huomiota yläruumiiseeni, joten kohdistaminen helpottuu.) Jatkamme siis vartioinnista, koira haukkuu tiiviisti odottaen maalimieheltä nykäisyä. Tämä onkin täsmälleen aikomukseni, mutta nyt ilman edeltänyttä kierto-liikettä. Sensijaan nykäisen olkapääni, johon haluan purun kohdistuvan, eteenpäin. Taas liikkeen täytyy olla nopea ja kiihkeä, jotta koira seuraa sitä ja puree haluamastani kohdasta, etuolkapäästä. Vaikeus tulee tässä: koiran täytyy nousta ylös ja "sitoutua" maalimiehen kehoon (olan/rinnan alueelle) ilman, että maalimies kääntyisi poispäin. Tämä asettaa koiralle merkittäviä henkisiä ongelmia, maalimies ei siis missään tapauksessa saa olla liian voimakas. Heti kun koira puree, sillä tulee olla tunne, että se hallitsee maalimiestä. Pieni jännite on tarpeen, jotta puru olisi rauhallinen ja voimakas, mutta maalimiehen tulee välttää dominoivia eleitä, kuten koiraan katsomista tai sen ylle kallistumista. Taas odotamme, että puru on rauhallinen ja annamme mahdollisuuden korjata otetta, jotta se olisi myös syvä. Puku riisutaan taas koiralle vahvistukseksi (edistyneemmät koirat vedetään irti, kun puku on vielä maalimiehen päällä). En yleensä alkuvaiheessa tee paljon irroituksia kokopuvusta, ellei koira ole koulutuksellisesti edennyt vaiheen ohi, eli se osaa irrottaa helposti ja ei millään tavoin kuormitu tai saa konflikteja. 

Toistan taas harjoituksen toisella puolella. Harjoittelu kehittyy jatkuvasti niin, että maalimies haastaa koiraa lisää. Koira vedetään ylös "maalimiestä pitkin", sitä katsotaan, kosketellaan ensin silittäen, sitten pienin läimäytyksin kylkiin. Kuten aina koiria treenatessani teen, varmistun, että ne oppivat käsittelemään vastoinkäymisiä.Tällaisen harjoittelun positiivinen lopputulos on, että koira oppii vartioimaan ja haukkumaan maalimiestä lähempänä ja painostavammin sekä yleensäkin intensiivisemmin. Koira ei myöskään hauku enää pelkkää hihaa. Lisäksi koira oppii käsittelemään maalimiestä itsevarmemmin, sen vastustaminen parantuu ja se oppii nauttimaan taistelusta. Suojavaatteen pehmeä ja joustava materiaali antaa koiralle onnistumisen tunteen, kun se puree kovemmin, joka onkin välitön palkkio, jos koira kuormittuu. Olen ollut maalimiehenä koirille, jotka haukkuvat piilolla pelkkää hihaa ja jotka tarvitsisivat äärimmäisen karkeita keinoja, jotta ne saataisiin niin puolustukselle, että tapa loppuisi. Samoilla koirilla vartiointi kokopuvulla on täysin maalimieheen keskittynyttä ja se myös näyttää siltä, miltä jokainen ohjaaja haluaisi oman koiransa vartionnin näyttävän. Jos näitä koiria olisi heti aloitettu harjoittaa tällä tyylillä huonon tavan ilmaantuessa, se ei todennäköisesti koskaan olisi muuttunutkaan tavaksi.

Seuraavaksi tehdään siirtymisharjoitus, jonka olen havainut käyttökelpoiseksi. Esi-vaatimukset ovat, että koira pystyy puremaan vähintään keski-kovaa hihaa ja että sen purut ovat riittävän lujia ja varmoja, jotta se voidaan lähettää ilman liinaa maalimiehen perään (tai ainakin liinan roikkuessa koiran perässä). Aloittaakseni harjoituksen, annan koiralle purun ilmaisusta (koira liinassa), tai lämmittelen "ohi-juoksuilla", samoin kuin hihankin kanssa tehdään (koira liinassa). Kokopuvun kanssa en kuitenkaan tarjoa koiralle hihan aluetta, tai työnnä käsivartta lähemmäksi, niin, että koira saa purun, vaan minun tulee taas käyttää olkapään liikettä niin, että koira kohdistaa olkapään taakse, lapaluun kohdalle. Näin tehdäkseni astun koiran tavoitettavaksi, mutta kiinnitän sen huomion olkapäähäni juuri ennenkuin annan sen käydä kiinni. Päädymme siis puruun ylös takaolkapäähäni. Annan koiran rauhoittua, korjaaminen, ja koira voittaa takin itselleen tai ohjaaja ottaa koiran irti. Nyt varsinaiseen harjoitukseen. Koiraa pidetään pannasta ja annan ärsykkeitä liikkumalla, saatan jopa liikkua niin lähelle, että koira melkein saa purun. Sitten alan liikkua kauemmaksi, edelleen kiihoittaen koiraa, yleensä sivuttain koiraan nähden. Merkistäni ohjaaja päästää koiran, annan sen tulla kohdistusetäisyydelle ja käännyn niin, että selkäni on koiraan päin ja samaan aikaan teen nopean olkapään liikkeen, saadakseni koiran kohdistamaan sinne. Koira tulee kiinni ja päädymme taas puruun korkealle olkapäähäni. Asetan koiran maahan jaloilleen kumartumalla eteenpäin ja varmistan, että jännite on riittävä ylläpitämään rauhallisen puruotteen. Tämä voidaan tehdä painovoiman avulla, nostan itseäni hieman pystyyn ja vedän koiran etuosaa ylös maasta. Se luo jännitteen puruun. Pidän koiraa tässä asennossa, kunnes ohjaaja tulee ja kytkee koiran. Jälleen vuorottelen olkapäitä ja lisään koiran ja itseni välistä etäisyyttä. Saatan myös pitää koiran heti irti maanpinnasta, sen itseluottamuksen kasvaessa. Koira oppii, että sen ei tarvitse keskittyä ainoastaan pieneen hihaan, vaan kohteeksi voi muodostua myös osa maalimiehen keskiruumista. Tämä tekee koirasta luottavaisemman ja vähemmän kiinnostuneen pelkästään hihasta.

Pieni huomautus: jos hiha on kuvioissa mukana ja maalimies käyttää sitä asianmukaisesti, ei ole epäilystäkään, etteikö koira tietäisi mitä sen tulee purra. Kokopukutreenaaminen vain auttaa koiria, jotka ovat täysin riippuvaisia hihan esilläolosta, jotta ne pystyisivät motivoitumaan käyttämään viettejään. Koira oppii sitoutumaan maalimiehen keskiosaan, lisäksi puvun pehmeys kohteena rohkaisee koiraa todella puskemaan maalimieheen, ne nauttivat saadessaan vähän heitellä äijää ympäriinsä.

Tästä välivaiheesta edetään hyökkäykseen. Oli kyseessä sitten rohkeuskoe, piilostahyökkäys tai hyökkäys selkäkuljetuksesta, koiran käyttämä tekniikka on aina sama. Sen tulisi olla nopea, suora, hurja isku suoraan maalimiehen keskelle. On maalimiehen tehtävä ottaa koira turvallisesti vastaan. Kaikki maailimiehet ovat treenanneet koiria, jotka ovat etukäteen päättäneet tulla juuri tietylle puolelle. Jos meillä ei ole aiempaa tietoa tästä, on vaikea nakki ottaa nopea koira vastaan.

Toiset koirat välttelevät tyystin maalimiehen kehoa, mutta ne hyppäävät nopeasti ja määrätietoisesti juuri maalimiehen ruumiinkehän ulkopuolelle. Voimme tällöin joko tavoitella niitä hihalla, tai antaa niiden purjehtia läpi ilman. 

Tai entäpä koirat, jotka ovat niin hihasuuntautuneita, että ovat ratkaisevasti juuri toisella puolella, kun maalimies tekee pienen ajoitusvirheen kääntyessään hieman liian aikaisin vastaanottamaan koiran turvallisesti - ja koira menettää purun. Tämä on niitä tilanteita, joihin muutama hyvä kokopuku-sessio auttaa. Aloitan niin, että annan koiralle lämmitus-purun, joko vartioinnista, tai sitten vaan astun esiin. Nyt täytyy heilauttaa esiin etuolkapää, koska haluan koiran purevan edestä. Astun siis koiran ulottuville ja samalla kiinnitän huomion ylärinnan/olan alueelle silmiinpistävän nopealla (pelkästään) olkapään liikkeellä. Annan koiran rauhoittua ja palkitsen sen. Sitten varsinaiseen harjoitukseen, joka on edestä hyökkäys. Taas kiihotan koiraa, jota pidetään pannasta, härnään hieman ja liikun lyhyen matkan päähän. Kun koira näyttää valmiilta, annan ohjaajalle merkin päästää koiran. Kun koira saapuu kohdistusalueelle (meidän tulee tietää etukäteen, missä ko. alue kullakin koiralla on, koska ennen kokopukuharjoittelua olemme treenanneet koiria näissä liikkeissä myös hihan kanssa) heitän olkapään eteenpäin ja väännän käteni kyljen taakse, taas silmiinpistävimmän liikkeen tekee olkapää. Koiran tulee seurata tätä liikettä ja iskeä kainalon alueelle. Kaikista koirista ei tosin aina ole mukavaa tulla niin suoraan kohti maalimiestä ja siksi ne saattavat purra kauempaa, ylä-käsivarresta. Tämä on aluksi ihan okei, mutta maalimiehen hyvän teknisen osaamisen tulisi parantaa työskentelyä muutaman toiston jälkeen. Kun koira puree halutunlaisesti, teen taas kuten työskennellessämme taka-olkapään alueella: lasken koiran alas vähentääkseni kuormitusta ja pidän vain rauhallisen otteen vaatiman jännitteen. Kun ohjaaja kytkee koiran, annan sen korjata ja voittaa. Taas vuorottelen puolia ja vähitellen lisään koiran ja maalimiehen välistä matkaa. 

Maalimiehet ovat kokopuvulla treenattaessa melkoisessa jauhannassa, puku on pehmeä ja vaimentaa koiran törmäyksiä. Kaikki tämä parantaa koiran itsevarmuutta. Ne pitävät ylivoimaisuuden tunteesta ja ottavat hyödyn irti harjoittelusta. Yksi asia, joka katoaa täysin, on riippuvaisuus hihan esilläolosta. Samoin loppuu maalimiehen kehon välttely. Koira kehittyy vakuuttavasti estämään hyökkäyksen. Ajan kanssa maalimies voi lisätä painetta ja kuormaa ennen ja jälkeen purun. Mutta kuten muussakin harjoittelussa, koiraa tulee haastaa, siltä pitää vaatia aina enemmän, jotta se oppisi parantamaan suorituksiaan. Koira voittaa aina ja tämän takia se kuvittelee pystyvänsä hallitsemaan ihan mitä tahansa maalimiehen aiheuttamaa vastustusta. Silti koira toki puree aina silloin hihaa, kun se vain on esillä, mutta "Voi ei! Siellähän on MIES hihan takana" -tyylinen käyttäytyminen loppuu.

Lopetan aina kokopukutreenit ainakin yhteen hiha-puruun, nähdäkseni kuinka olemme kehityneet, ja jotta koiran saa mahdollisuuden tuttuun tyyliin kantaa palkintonsa pois kentältä.

Haluan vielä kerran muistuttaa siitä, että tämä on vain yksi tietty tekniikka, joka auttaa valmistamaan koiraa tilanteisiin, joihin se kilpailuissa saattaa törmätä. Huono kokopukuharjoittelu on edelleen huonoa harjoittelua, pitäkää se mielessä. Ajatelin tämän olevan mielenkiintoisen aiheen ja uskon vahvasti, että se on arvokas Sch H-koirille. Jotkut ihmiset ovat kanssani samaa mieltä, toiset eivät. Mutta mikäli teillä joskus on mahdollisuus työskennellä maalimiehen kanssa, joka todella hallitsee kokopuvun, kokeilkaahan jotain näistä ehdotuksistani, ehkä ymmärrätte tarkoitukseni.

Kiitos tarkkaavaisuudestanne!