Pentu = kontaktihaluinen tuntoaistin varassa toimiva eläin.

Pennun maailma muodostuu tunto-lämpö- ja hajuärsykkeistä, jotka selvästikin tunnistetaan vain lähietäisyydeltä. Pennun liikeradan keskus on emo. Silmät eivät vielä ole auenneet, myös korvat ovat ummessa, hajuaisti on vain heikosti kehittynyt.
 

Siirtymävaihe alkaa, kun pennun silmät aukeavat. Nyt muodostuvat käyttäytymisen perusteet. Ryömiminen muuttuu haparoivaksi yrityksiksi nousta jaloille ja epävarmoiksi askeliksi. Viimeistään kolmannen viikon lopulla pennut voivat jättää pesän. Siirtymävaihe on erittäin lyhyt. Se alkaa silmien auetessa, ja kun pennut ensi kertaa pyrkivät ääniä pakoon, se on ohi. Tässä vaiheessa hampaat ovat yleensä jo puhjenneet. Pennun muutos on dramaattinen. Tähän saakka se on ollut passiivinen, kosketusärsykkeistä riippuvainen ja täysin suojassa ympäröivältä maailmalta. Tästä eteenpäin pentu ei pelkästään aktiivisesti tutustu ympäristöönsä, vaan siitä tulee ympäristöärsykkeiden suhteen myös äärimmäisen vastaanottavainen ja herkkä. Sen suojattu olemassaolo on nyt ohi.
 

Kun tähän saakka kaikki yhteydet ympäröivään maailmaan perustuivat tuntoaistiin ja sen aiheuttamaan reaktioon (refleksiin), pentu voi vastedes havaita myös asioita joihin ei liity suoranaista fyysistä kosketusta. Nyt pennut lähtevät liikkeelle, ja haluavat tutustua kaikkeen mahdolliseen.

Pennut alkavat myös lisääntyvässä määrin leikkiä keskenään. Ensin ne pureskelevat ja nuhjaavat toistensa kimpussa, tönivät tassuilla ja kuonolla, mistä seuraa kaikenlaista katsojankin kannalta hauskaa. Aiemmin ne olivat lähestyneet vain emonsa nivusseutua, nyt ne alkavat haistella myös toistensa nivusia. Tällöin haisteltu sisarus pysähtyy kosketuksesta täysin liikkumattomaksi. Reaktio, joka jää koirille pysyväksi. Pentujen vakava ja totinen ilme muuttuu: mitä pidemmälle hermoradat kehittyvät, sitä ilmeikkäämmiksi niiden "kasvot" muuttuvat kuonon pidentyessä, pään lihasten kehittyessä. Korvat alkavat liikkua ha huulet paljastavat hampaat.

Nyt siis luodaan suhde ympäristöön, kehitys on täydessä vauhdissa. Myös sosiaaliset käyttäytymismallit muotoutuvat. Päinvastoin kuin aikaisemmin, pentu omaksuu nyt kaiken mitä ympäristöllä on tarjota. Kaikki, mihin se nyt tutustuu, on sille tuttua lopun elämää. Sille selviää lopullisesti, onko joku asia miellyttävä vai epämiellyttävä ja ensimmäiset yksinkertaiset assosiaatiot alkavat määrätä sen käyttäytymistä.

Miksi tässä on kyse kriittisestä kehitysvaiheesta? Kriittisinä pidetään yleensä jaksoja, jolloin tietyt kehitysvaiheet tapahtuvat eriyisen nopeasti ja helposti. Koiran sosiaalistumisvaihe käsittää siksi kolme tärkeää muuttujaa: ihmisen poissa- tai läsnäolo, toisten koirien poissa-tai läsnäolo sekä enemmän tai vähemmän rajoitetut ympäristökokemukset.

Kriittisen vaiheen laukaisee ja myös päättää kaksi erittäin tärkeää ilmiötä: se alkaa, kun pentu alkaa pelätä, kun se alkaa erottaa tutun vieraasta. Sosiaalistamiskauden lopulla pentu pelkää kaikkea, mikä on sille vierasta, uutta ja outoa. Sosiaalistuminen edistää siis sosiaalisia siteitä, koska pentu etsii sille tuttujen hahnojen läheisyyttä. Tämä ilmiö toimii varmsti, koska päivittäiset kokemukset vahvistavat sitä, ja siihen perustuu myös myöhempi laumakäyttäytyminen.

Kuka on syypää, jos pentu on vaikeasti tai lähes mahdoton kasvattaa, pelokas tai vihainen? Omistajat ja kasvattajat työntävät päävastuun toistensa niskaan. Sitten päästäänkin jo tuttuihin kliseisiin "huonoista periyttäjistä" ja "pilalle jalostetuista roduista". Saman perimän omaavat koirat, jotka on kasvatettu erilaisissa olosuhteissa, voivat kehittyä täysin vastakkaisesti.

Kun pennut näkevät, kuulevat ja juoksevat iloisesti ympäriinsä, moni kasvattaja on sitä mieltä että nyt pahin on takanapäin. Hän on iloinen kun pentuihin ei enää tarvitse uhrata kaikkea aikaa, koska seuraavat kolme-neljä viikkoa luovutukseen saakka ne syövät, kasvavat ja liikkuvat jo ihan omin voimin. Samalla kasvattaja –tietämättömyyttään – laittaa pisteen lupaavasti alkaneelle kehitykselle.

Mistä on kyse, selviää parhaiten esimerkistä. Verratkaamme susilaumaan: siellä kaikki sujuu loistavasti ilman ihmistä. Mutta siellä penntueesta huolehtii koko lauma välittömästi, kun emo vähentää imettämistä, on harvemmin kotiluolassa ja pennut alkavat tutustua ympäristöönsä. Leimautuminen ja sosiaalistuminen tapahtuvat susilaumassa aivan itsestään, kun pennut leikivät keskenään ja tutustuvat muihin jäseniin ja ne oppivat lauman muihin jäseniin ja ne oppivat lauman ja elinympäristön tavoille.

Koirien kohdalla ei ihmisen läsnäolo ole tarpeen pelkästään leimautumisen vuoksi. Yksinhuoltaja emokoirallle pentujen loputon telmimis-ja leinkintarpeen tyydyttäminen on täysin ylivoimaista ilman apua.

Myös nuorilla pennuilla esiintyvä "pelontunne" on peruja suden ajoilta. Se alkaa pennun ollessa noin seitsemän viikon ikäinen, 12 viikon iässä tämä vaihe on jotakuinkin ohitettu. Ainakin normaalisti. Sen alkaessa pentu on jo erittäin aktiivinen, mutta toisaalta myös vielä ymmärtämätön ja kokematon. Nuorten susien tulee pysyä tutussa ympäristössään. Koska vanhemmat eivät voi niitä aidata tai sitoa kiinni, on luonto hoitanut asian erittäin ovelasti kehittämällä niille pelontunteen, joka "sitoo" ne kotipesään ja lähiympäristöön. Vaikka pentujen löytöretket laajenevatkin, ne pitäytyvät aina laumajäsenten tuntumassa ja omaksuvat näiden suhtautumistavan asioihin.

Tarkkailkaamme nuoria villikoiria, kun ne pesäluolan suulta keksivät hehkuvana nousevab auringon: ne tarkkailevat sitä hetken korvat höröllään, livahtavat sitten kuin käskystä luolan turvalliseen pimeyteen. Vain palataksen hetken kuluttua silmät suurina ja korvat pystyssä kuikuilemaan ja isoa punaista palloa tuijottamaan. Äkkiä takaisin luolaan rohkeutta keräämään ja ei kun luolan suulle…

Se, mikä meille tarkkailijoille on vain viehättävä näky, pitää sisällään paljon enemmänkin. Vieraassa ympäristössä pennut ovat pelokkaita ja vikisevät aluksi surkeasti. Hyvin pian ne kuitenkin lähtevät tutkimusmatkoilleen. Kyseessä on hyvin tärkeä kehitysvaihe, eikä vain siksi, että ne näin oppivat tuntemaan ympäristönsä. Tähän saakka pennut ovat toimineet enemmän tai vähemmän yksin, toisistaan riippumatta ja vain satunnaisesti yhtyneet leikkiin. Nyt ne alkavat lisääntyvässä määrin tehdä asioita yhdessä; kun yksi ryntää johonkin, kirmaavat muut heti perään. Pentujen leikit muuttuvat kamppailuksi, löydetyistä aarteista taistellaan. Kyseisenä ajanjaksona ei kehity pelkästään pentujen suurin pelko ympäröivää maailmaa kohtaa, jota vastaan ne puolustautuvat passiivisesti, pakenemalla. Esiin tulevat ensimmäiset laumahierarkian merkit. Kukin pentu luonteensa mukaan toimii aktiivisesti=hyökkää ja puolustautuu tai passiivisesti = pakenee tai alistuu. Dominoiva pentu puolustaa luutaan, jonka toinen luovuttaa sille enemmän tai vähemmän helposti. Seikkailumielistä seuraavat muut perässä.

Niin kutsuttu sosiaalistumisvaihe kestää noin pennun ensimmäisestä kuukaudesta kolmen kuukauden ikään. Tähän mennessä pennun käyttäytymisen perusasiat on opittu. Pentueen jokainen yksilö on vallannut sille kuuluvan paikan ja sisarusten väliset erot alkavat olla huomattavia.

Yksinkertaiset, synnynnäiset käyttäytymismallit siis laukaisevat aluksi sosiaalisen käyttäytymisen ja se opitaan niiden avulla. Ensinnäkin lauman jäsenet leimautuvat voimakkaasti toisiinsa, ja niiden keskinäiset suhteet muotoutuvat. Tästä eteenpäin pennut eivät enää omaksu sosiaalisia siteitä mihinhään muihin eläviin olentoihin kuin niihin, joihin se tietyn kehitysvaiheen aikana on tutustunut.
 

Nyt on vuorossa nk. toinen sosiaalistumisvaihe, joka lujittaa ja vahvistaa ensimmäisesssä sosiaalistumisvaiheessa opittua. Pennun eristäminen tässä vaiheessa tuhoaisi täysin hyvin sujuneen ensimmäisen sosiaalistumisvaiheen saavutukset. Seuraavissa jaksoissa kiinnitetään erityistä huomiota koiran sosiaaliseen käyttäytymiseen sen nuoruusaikana.
 

Usein pentu luovutetaan aikaisintaan 8 viikkoisena uudelle omistajalleen. Monet kasvattajat pitävät tätä sopivana ajankohtana: he haluavat pitää pentueenluonaan vielä niin pitkään, että pennut on ehditty kertaalleen rokottaa. Tosiasiassa juuri tämä ajankohta, sosiaalistamisvaiheen "piikki" on pennun kannalta todella epäedullinen. Kaikille osapuolille olisi parasta, jos luovutus voitaisiin ajoittaa jo kuudennelle viikolle, koska pelkovaihe alkaa noin seitsemän viikon iässä. Jo pelkästään tottuminen uuteen kotiin aiheuttaa pennulle stressiä, mutta lisäksi sen osaksi yleensä myös lankeaa mitä ymmärtämättömin ja/tai järjettömin kotikasvatus. Jos pentu kuitenkin vaihtaa ympäristöä ennen pelkovaiheen alkamista, se ei vielä osaa eikä ymmärrä pelätä ja tottuu siis vaivattomasti uusiin olosuhteisiinsa.

Erittäin suositeltavaa olisi, että pentuja voisi jo tarkkailla hyvissä ajoin ennen niiden luovutusta ja päästä selville siitä, mitä pennut keskenään puuhailevat. Perusteellisemmat merkitsevät pennut ja tekevät muistiinpanoja kustakin pennusta.

"Asiantuntijat" neuvovat siitä, miten valita pentu, eivät välttämättä johda juuri kyseisen ostajan kohdalle hänelle sopivimman pennun löytämiseen. Jos valitaan pentu, joka on ensimmäisenä joukosta kirmaa tulijan luo, on ensisijaisesti päädytty yhteen pentueen dominoivista yksilöistä. Mikään ei puhu sen puolesta, että tuleva isäntä myös pärjää valintansa kanssa. Kannattaisi hieman miettiä asiaa. Tosiasiahan on, että jo aivan pienten pentujen joukossa saattaa erottua tosi "makeita" yksilöitä: ne panevat koko pentueen järjestykseen, niillä on aina jotain tekeillä ja vieraiden kanssa ne ryhtyvät välittömästi iloiseen, varsin rajuun taisteluun, joissa hampaita käytetään asianmukaisen kipeästi. Tälläinen pentu kasvaessaan vain vahvistuu ja voimistuu mutta sen vauhti tuskin hidastuu ja se vaatii aivan omanlaisensa isännän.

Yleensä neuvotaan välttämään pentuja, jotka yleisessä tervehtimishälinässä aina jättäytyvät taka-alalle. Mutta viisas väki on testannut myös tälläiset pennut. Pentueen arvojärjestyksessä nämä pennut kylläkin olivat siellä alapäässä, mutta erityisen silmiinpistävää oli näiden pentujen sitoutuminen ihmiseen. Stressitilanteissa ne eivät myöskään osoittaneet pelkoa. Joka valitsee tälläisen pennun ja sanoo ei erittäin dominoivalle vaihtoehdolle, ja päätyy voimakkaasti kiintyvään, sosiaaliseen, rauhalliseen, luotettavaan ja pelottomaan yksilöön.

On kuitenkin yksi piirre, jonka tulisi varoittaa ylipäätään ottamasta pentua kyseisestä pentueesta:

Kaikki pennut ovat pelokkaita vieraan lähestyessä. Silloin niillä on ollut herttaisen vähän tekemistä ihmisten kanssa. Kuinka vaikeaa tälläinen pentu on kasvattaa, selviää parin seuraavan viikon ja kuukauden aikana. Mutta siihen mennessä pikkuiseen on jo ehtinyt kiintyä ja niinpä seuraavat vuodet, koko koiran elinaika, on yhtä jatkuvaa koettelemusta. Sääli sanoa, mutta helpommallakin olisi voinut päästä: paremmin elämään varustetun pennun kanssa yhteinen taival olisi ollut ilon aikaa.

Kokematon ostaja tekee viisaasti olemalla rehellinen ja avoin kertoessaan kasvattajalle toiveistaan, suunnitelmistaan koiran suhteen ja olosuhteistaan. Kasvattaja on koiriensa paras asiantuntija. Jolla taas on koirista kokemusta ja haluaa saada/saa itse valita, silloin parhaat mahdollisuudet päätyä itselleen oikeaan pentuu on sillä, jolla on paitsi tilaisuus tarkkailla pentuja jo varhaisessa vaiheessa, myös mahdollisuus testata ne. Myös kasvattajaa testi auttaa arvioimaan pentuja.Seuraavaksi kuvattu testi on yksinkertainen eikä vaadi kummoisiakaan järjestelyjä. Kun pennut näin testaa 6-8 viikon iässä, saa niistä yllättävän hyvän kuvan, jonka pentujen myöhempi kehitys yleensä on vahvistanut oikeaan suuntaan.