Seminaareissani haluan kiinnittää huomion alueisiin, jotka ohjaajien mielestä ovat koiriensa koulutuksessa näiden heikoimpia kohtia. Sanoisin, että niillä koirilla, joilla on jo jonkinverran otettu puruja, selkeästi eniten mainittu yksittäinen ongelma on otetekniikkaan liityvä. Kaikista päivitellyimpiä huolenaiheita ovat pinnallinen puruote ja "rouhiva", hektinen käyttäytyminen hihassa. Useimmiten näistä "vajavaisuuksista" syytetään koiraa. Joissakin tapauksissa asia onkin niin, mutta yleensä huomattavia syitä on vähiten itse koirassa. Osoittaaksemme koulutuksesta johtuvia ongelmia, meidän täytyy ensin tunnistaa mistä ne aivan alunperin johtuvat.

Kun tämä on sanottu, täytyy taas hieman selittää omaa ajatteluani. Ensimmäinen lähtökohta on tämä: täysi, rauhallinen, vakuuttava puruote on saalisvietin motivoiva. Kun puolustuspuoli tuo meille intensiteettiä ja vakavuutta, ja lopulta kovemman otteen, jos koulutus on edennyt oikein, on kiistämätön tosiasia se, että puru, jonka me kaikki haluamme: täysi, kova ja rauhallinen, kuten myös täydensuun hyökkääminen, "hihaan iskeminen", tulevat saalispuolelta ja vain saaliista!

No, mistä oteongelmat sitten ovat lähtöisin? Ensin täytyy selvittää kaikki fyysiset tekijät, kuten huonot hampaat, hiertymät leuassa, niskat jne., joissakin tapauksissa nämä ovat syynä siihen, että koira ei pysty puremaan kunnolla.

Terveysasiat selvitettyämme voimme ryhtyä etsimään koulutuksesta johtuvaa syytä huonoon otekäyttäytymiseen. Vain muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta oteongelmat johtuvat siitä tosiasiasta, että koira painii konfliktin kanssa, konfliktin, joka häiritsee sen kykyä käsitellä saalista (hiha) selkeästi ja häiriintymättä.
 
 

1) Yleisin konflikti suojelutyöskentelyssä on maalimiehen ja koiran välinen koflikti. Jos koira on puhtaasti saalismotivoitunut, ei oteongelmaa oikeastaan edes ilmene. Mutta jokin häiritsee koiran kykyä keskittyä puhtaasti saaliiseen. Tämä jokin on maalimiehen uhkaava vaikutus. Uhka voi johtua pelkästään maalimiehen läsnäolosta, taikka maalimies joko tahallaan tai tahattomasti luo liikkeillään tätä uhkaa. Toisin sanoen, maalimies stimuloi koiran puolustusviettiä. Puolustusvietin aktivointihan tarkoittaa sitä, että koira huolestuu omasta hyvinvoinnistaan ja vain ja ainostaan tätä. Koira on siis kiinnostunut saaliista ja samanaikaisesti se on huolissaan hyvinvoinnistaan. Tässä tulee konflikti. Koira ei pysty puhtaasti kohdistamaan ja keskittymään saaliiseensa, koska sitä askarruttaa toinen asia. Kaikille lienee ilmiselvää, että tämän täytyy sotkea koiran puhtautta saalisalueella.
 
 

2) Toiseksi yleisin syy on konflikti koiran ja ohjaajan välillä. Taas keran meillä on konflikti. Koira on kiinnostunut saaliista, mutta sillä on jotain muutakin mielessään. Tässä tapauksessa siis ohjaaja. Koira ei pysty keskittymään saaliiseensa, koska sitä häiritään. Hyväätarkoittavat ohjaajat, jotka aivan liian innoissaan rohkaisevat koiriaan, eivät tee näille palvelusta. Olen tavannut ohjaajia, jotka eivät osaa pysyä paikoillaan ja aina hermoilevat ympäriinsä koiran takana, toisia, jotka antavat täysin asiaankuulumattomia käskyjä ja toisia, jotka ovat kertakaikkisen ylimäärääviä ja koirat ovat selvästi huolissaan henkilöstä niiden takana. Lista takuulla jatkuu paljon pidemmäksikin mutta tässä vain muutama esimerkki. Taas lienee selvää, että koiran huoli siitä, mitä hittoa ohjaaja oiken puuhaa hänen takanaan, ei päästä koiraa keskittymään siihen mihin pitäisi, eli saaliiseen.
 
 

3) Kolmas syy on suoraan sukua edelliselle. Tässä ohjaajan käytös harjoittelun ja opettelun aikana on johtanut konfliktiin. Tässä tapauksessa on mahdollista, että koiralla ja ohjaajalla on varsin harmoninen suhde, mutta kun tullaan tiettyyn liikkeeseen tai tilanteeseen, niin koira muistaa nämä oppimisharjoitukset. Yleisimmät syypäät ovat irroitus- ja vartiointiharjoitukset. Palkintosaaliista irti päästäminen ja kielto saada saaliista (kuten vartioinnissa) johtavat konfliktiin, piste. Ei väliä kuinka päteviä koiranohjaajina olemme, puuttuminen luontaiseen tapahtumajärjestykseen, kun koirista puhutaan, aina häiritsee koiraa. Haluan myös mainita, että epäoikeudenmukainen ja väärä mitoitus pakon määrässä näitä liikkeitä opetettaessa lisäävät konfliktia.

Koiran keskittyminen hajaantuu pois saaliista ja taas se painii jonkun toisenkin asian kanssa, kun tilanne tuo koiran mieleen jonkun näistä konflikteja aiheuttavista liikkeistä, missä sen tulisi keskittyä pelkkään saaliiseen. Ja oteongelmat ovat tulos.
 
 

4) Seuraavana listassa ovat puutteet luonteessa ja sellaiset käytökselliset ongelmat, jotka eivät liity suojelutyöhän. Se, ovatko nämä ongelmat geneettisiä vaiko ihmisen aiheuttamia, ei oikeastaan ole kovinkaan oleellista. Näillä koirilla on elämässään monia muitakin hankaluuksia ja se, että ne eivät pysty järin hyvin keskittymään saaliiseen suojelussa, ei liene mikään yllätys. Vaikka niiden saalisvietti olisikin hyvä, aivan liian moni asia häiritsee tämän vietin määrätietoista ilmaisua. On kuitenkin sanottava, että keskitason käyttölinjaisella koiralla tämä on kaikista harvinaisin syy oteongelmiin.

Viimeiseksi täytyy mainita, että maalimies on tärkein yksittäinen tekijä, joka määrää koiran otetekniikasta. Ei väliä, mikä otteen vajavaisuuden varsinainen syy on, maalimiehen tulisi huomata se ensimmäisenä ja sitten ratkaista se. Joissakin tapauksissa maalimies ei ensinnäkään huomaa koko huonoa puruotetta ennenkuin on liian myöhäistä, vaan lisäksi oikeastaan opettaa sen koiralle. Kuinka se tapahtuu, kysytte? Ollakseen konfliktin syy (ei väliä kuinka pieni), hän saattaa myös vahvistaa huonoa otetta (oli syy mikä tahansa) tahattomasti.

Okei, nyt kun tiedämme mistä ongelmat tulevat, kuinka sitten selvitämme mikä tekijä ongelmat yksittäisessä edessämme olevassa koirassa aiheuttaa, ja mitä teemme parantaaksemme otetta? Olen varma, että tapoja on useita, mutta selvitän tässä, kuinka itse teen.

Jälleen kerran haluan selvittää lähtökohdat välttääksemme väärinkäsityksiä. Oletuksena tälle pohdinnalle on, että koira kelvollisesti puree vähintään keskikovaa hihaa. Erityiset ongelma-alueet, joita painotamme, ovat pinnallinen puru, heikko hyökkäysvoima yhdistettynä huonoon otteeseen tai rouhiva, hektinen otekäytös tai minkä tahansa edellä mainitun yhdistelmä.

Kun tällainen koira esitetään seminaarissa, teen kuten jokaisen koiran kanssa aluksi teen. Yritän "tunnustella" koiraa tulkitakseni ongelmaa. Teen tämän yleensä niin, että annan koiralle puruja liinassa. Aloitan mieluusti astetta pehmeämmällä hihalla, kuin mihin koira on tottunut. Syy tähän on se, että voin jatkuvasti tuntea koiran purun paljon paremmin, lisäksi varmistan, että en lannista koiraa heti alkuunsa ja saan kuvan minkälainen koira on kyseessä.

Aloitan siten, että annan paljon saalisärsykkeitä ja tarkkailen koiran reaktioita ko. ärsykkeeseen. Saadaksemme koiran mukaan tunnelmaan, annamme sille muutaman ohijuoksupurun, joista se heti voittaa hihan. Sitten annan tahallaan erittäin pinnallisen otteen, jotta pystyn arvoimaan kuinka halukkaasti koira korjaa ja missä olosuhteissa se haluaa, ja missä ei, korjata.

Tämä on yleensä ensimmäinen paikka, jossa syyt huonoon otteeseen näyttäytyvät. Koiralla on mahdollisuus työskennellä saaliilla ja heti voittaa, yritän myös olla esittämättä puolustusärsykkeitä. Mikäli koira edelleen on kovin puolustuksella, esimerkiksi haukkuu erittäin totisesti, kun pitäisi huomata vain saaliin vetovoima, murisee heti hihassa, yrittää hullun lailla päästä minusta hihan kanssa poispäin, puree pintapuolisesti huolimatta mahdollisuudesta kunnon otteeseen ja ei korjaa tai korjaa erittäin hitaasti, kaikki ovat melko voimakkaita merkkejä siitä, että kyseessä oleva konflikti on puolustusvaikutteinen (koira-maalimies-konflikti).

Tässä on myös hyvä tilaisuus tarkkailla ohjaajaa koiransa kanssa. Alituinen käskyjen toistaminen, yrittäessäni saada koiran keskittymään hihaan, koiran käskeminen haukkua, kun yritän saada sen kohdistamaan ja valmistautumaan puruun, tai "ylikunnianhimoinen isä"-tyylinen elehtiminen, jossa ohjaaja kuvittelee, että mitä kovempaa huutaa, sen lahjakkaammaksi koira muuttuu, ovat selviä merkkejä ohjaaja-koira-konfliktista. Kuinka kömpelösti ohjaaja käsittelee koiraansa, kun koira on saanut hihan, kuinka koira reagoi kehuihin samassa tilanteessa ja kuinka ohjaaja ottaa koiralta hihan valmistautuessaan seuraavaan puruun, ovat keinoja tarkkailla millainen harmonia tai epäharmonia näiden kahden välillä vallitsee.

Mikäli toinen näistä konflikteista jo tässä vaiheessa on havaittavissa, haluan tunnustella alkuperäistä vainuani hieman lisää. Aluksi, pohditaanpa puolustukseen liittyvää (maalimies-koira) konfliktia. Nyt yritän saada kunnon purun koiralta. Jos pelkkä maalimiehen näkeminen riittää laukaisemaan puolustuskäytöksen, täytyy minun poistaa tämä ärsyke. Muista, tavoitteena on saada koira ajattelemaan pelkkää saalista, ei mitään muuta! Käytän narussa olevaa pentupatukkaa (beisswurst) nähdäkseni, saanko koiran unohtamaan minut hetkeksi. Se, mitä ajan takaa on, että koira havaittavasti keskittyisi objektiin minun sijasta. Heiluttamalla patukkaa narussa, minimaalisin kehon liikkein, sitten antamalla sen laskeutua maahan ja siirtämällä koiran sivulle ja jopa taakse, näemme onko koira halukas irroittamaan katseensa miehestä ja siirtämään sen pelkkään objektiin. Heti huomattuani tällaista käytöstä, palkkaan koiran. Yleensä puru on vakaampi tässä vaiheessa, naru suo hieman välimatkaa maalimiehen (p-ärsykkeen) ja saaliin välille ja saan koiran korjaamaan vain löysäämällä tilannetta. Kun koira osoittaa rauhallisempaa otetta ja korjaa tästä saaliista, jota on helppo purra - pienen välimatkan päässä uhasta - todisteet puhuvat melko selvästi sen puolesta, että juuret (tai ainakin joku niistä) huonoon otteeseen löytyvät puolustusvaikutteisesta konfliktista. 

Saman voin saavuttaa laittamalla hihan liinaan ja heiluttamalla sitä, tai voin tarjota puruja selkä koiraan päin käännettynä, kohtaamatta koiraa kasvokkain, esittäen hyvin heikkoa ja ei-uhkaavaa. Toivon, että idea aukeaa lukijalle. Koiran herkkyydestä riippuen, kaikki puolustusärsykkeet täytyy poistaa, jotta pystymme arvoimaan koiran puremista saalisvietissä. Muistutuksena, puolustusärsykkeitä ovat: tuijotus, edestä kohtaaminen, uhkaavat käsien eleet, kepillä uhkaaminen, koiran nostaminen ylös maasta (vaikka vain etujalkojen), kovat hihat. Kaikki mikä antaa koiralle sellaisen käsityksen, että maalimies olisi jotain, josta kannattaa huolestua.

Koulutuksellisesti kehittyeemmillä koirilla voimme todeta saman ongelman. Koira puree hyvin ohijuoksuista, mutta heti kun kohtaan koiran edestä, ote muuttuu aktiiviseksi. Tai, niin kauan kun hiha on ennen purua liikkeessä, puree koira täydellä suulla, mutta heti kun liikettä ei enää ole ja tuijotan hieman koiraa, ottaa se paljon pintapuolisemman otteen. Kaikki tämä osoittaa vahvasti, että koiralla on maalimies-koira-konflikti, jota se ei ole oppinut voittamaan.

Seuraavaksi tutkitaan, olemmeko tekemisissä ohjaaja-koira-konfliktin kanssa. Yksi merkki, jonka pitäisi olla ilmiselvän, on koira, joka yhtenään heiluttelee korviaan taakse tai pyörittelee silmiään, tarkkaillaakseen ohjaajaa. Koira, joka kokonaan kääntää katseensa pois liikkuvasta maalimiehestä, kun ohjaaja näyttäytyy. Koirat, jotka tuntevat olonsa epämukaviksi ohjaajan kehuessa. Koirat, jotka kiemurtelevat alta pois ohjaajan taputtaessa niitä. Koirat, jotka pudottavat hihan kuin kuuman perunan, kun ohjaaja koskee niitä, tai koirat jotka taistelevat ohjaajansa kanssa hihasta. Kaikki yllämainittu saisi minut spekuloimaan, josko ongelma, joka konfliktin aiheuttaa, olisi ohjaajan ja koiran välinen epäharmonia. Nyt täytyy siis testata tätä teoriaa. Taas yritämme poistaa mahdollisimman monia konfliktia aiheuttavia tekijöitä. Ohjaajalle annetaan tiukat ohjeet seisoa liikkumatta, puhumatta ja pidellä vain liinasta yhdellä pituudella ja antaa maalimiehen tehdä jännitettä tilanteeseen. Seuraavaksi yritämme poistaa kaikki muut tekijät, joissa ohjaajalla on suuri rooli. Hihan kanssa juoksemista vähennetään ja koiran annetaan kiertää ohjaaja yhden kerran, kuin hevonen liinassa. Sitten koira kelataan luokse, otetaan kiinni pannasta, ohjaaja astuu hihan päälle ja vetää koiraa vakaasti ja ilman muita eleitä ylös, kunnes koira hellittää otteensa. Samalla asiallisella asenteella ohjaaja potkaisee hihan takaisin maalimiehelle tai kävelee koiransa kanssa poispäin, kumpi keino asettaa ohjaajalle vähiten vaikeuksia. Maalimies aloittaa saalisärsykkeet uudelleen.

Muutamalla toistolla koiran pitäisi pystyä keskittymään siihen, mihin me haluamme sen keskittyvän, hihaan, eikä mihinkään muuhun. Jos huomaaamme otteessa merkittävää parannusta, olemme taas löytäneet syyllisen. 

Lyhyesti edistyneemmistä koirista. Tosiasia on, että koska koira on edistynyt, sen on täytynyt sietää ohjaajan häiriöitä jossain määrin ilman suurempia seuraamuksia. Tällaisilla koirilla kokeilen paria erilaista juttua. Esimerkiksi, ohjaaja laittaa koiransa maahan ja annamme sitten purun paosta (juosten). Kun nyt vertaamme purun voimaa ja intensiteettiä ensimmäiseen helppoon lämmittely-puruun, saamme selville kuinka paljon ohjaajan vaikutus näitä vähentää. Toinen harjoitus on laittaa koira seuraaman hieman ja sitten lähettää puremaan. Vertaa tätä puruun, jossa pannasta kiinnipidelty koira lähetetään maalimiehen merkistä kiinni. Anna koiran purra, kävelytä se pois ohjaajalta (liina pudotetaan) ja sitten tuo takaisin ohjaajan luokse. Puruja tulee verrata toisiinsa, jotta voimme määrittää onko ohjaaja konfliktin syy vai ei. Tehtyään edellä kuvatulla tavalla, kokeneen maalimiehen tulisi se pystyä selvittämään.

Ohjaaja voi vahingoittaa koiraansa toisellakin tavalla, nimittäin yhdistämällä puolustus- ja ohjaajakonfliktit. Määrittääkseen onko tapauksena tämä, on eduksi, jos lukija ymmärtää kaksi ensimmäistä tilannetta. Testaa koiraa ilman ohjaajavaikutteita ja ilman puolustusärsykkeitä, sitten ohjaajan vaikutuksessa ja vielä ilman puolustusärsykkeitä ja sitten molempien vaikutuksen alaisena. Vertaa näitä kaikkia toisiinsa ja tee arvio. Tietysti ohjaajan vaikutuksen tulee olla riittävä, jotta koira reagoi (edes vähän) siihen. Sama juttu puolustuksen kanssa, ärsykkeen tulee olla sellainen, että koira reagoi siihen puolustuksella. Usein käy niin, että koira pystyy toipumaan ohjaajan vaikutuksesta sadasosasekunnissa ja sitten vastaa saalisärsykkeeseen. Mutta ohjaajan vaikutus tekee koirista kykenemättömiä käsittelemään puolustusärsykkeitä.

Viimeinen konflikti, jota pohdimme, aiheutuu itse liikkeiden opetuksesta. Näissä tapauksissa purut ovat yleensä hyviä, lukuunottamatta muutamia tilanteita. Jos aavistelemme, että koira kokee konfliktin, koska se ennakoi sellaista mitä se ei haluaisi tehdä, meidän tulee tutkia tätä olettamusta. Oletetaan, että koira puree hyvin ja ei osoita suurempia vaikeuksia puolustusalueella, mutta kun maalimiehen liikkeet hidastuvat, sen ote muuttuu aktiiviseksi tai hyvästä enemmän pinnalliseksi. Sama tapahtuu, jos ohjaaja astuu eteenpäin kehuakseen koiraa, tai kun maalimies tuo koiran takaisin ohjaajalleen. Tässä epäilisin koiran menevän konfliktiin, koska se ennakoi irroitusta. Antaisin koiralle purun paosta ilman uhkaa ja sitten käskisin ohjaajan sanomaan irti-käskyn jonkun matkan päästä. Toinen kahdesta mahdollisesta tapahtuu. Ensinnäkin, koira alkaa käyttäytymään hermostuneesti, ote menee palasiksi sekunnissa ja koira jauhaa hihaa raivoisasti. Ei tarvitse olla aivokirurgi ymmärtääkseen, että koira ei halua irrottaa, mutta ymmärtää silti vaikeuksia olevan tulossa, mikäli ei niin tee. Ja siinä on konfliktimme. Toinen tapaus on se, että koira irrottaa mukavasti ja puhtaasti. Entä sitten? Olimmeko väärässä? Emme välttämättä. Anna koiralle uusi puru, ilman suuria ärsykkeitä. Mitä huomaamme? Usein puru on nyt pinnallisempi, tai heikompi, tai kohdistaminen on surkeaa. Jos koira aloittaa vartioinnin haukkumalla irroituksen jälkeen, haukku on hyvä mittari arvioida kuinka selväjärkinen koira tässä asemassa on. Usein erittäin epärytmikkäät ja "änkyttävät" haukut ovat merkkejä konfliktista, jota koira ei osaa käsitellä. Nämä ovat kohtia, joiden pitäisi vahvistaa käsitystämme siitä, ovatko irroitusharjoitukset konfliktin syynä.

Vartiointiharjoituksen ollessa syyllisen, tilanne on kohtalaisen yksinkertainen. Kuinka hyvin koira haukkuu? Ja kuinka hyvin koira puree tästä tilanteesta, verrattuna puruun ohijuoksusta? Luonnollisesti täytyy myös huomioida, että nämä harjoitukset eivät ole ainoita konfliktin aiheuttajia, vaan myös kaikki muu, mikä saattaa muistuttaa koiraa näistä harjoituksista. Esimerkiksi ohjaajan lähestyminen, maalimiehen jähmettyminen, piilo, seinä, puu tms. mikä tahansa, mitä ohjaaja ja maalimies käyttivät, kun itse harjoitusta opetettiin, joten mieti tarkkaan! Jotkut koirat eivät koskaan muulloin pidä koulutuskaulainta, paitsi vartiointi- ja irroitustilanteissa. Joillain koirilla jo pelkkä kaulaimeen "pukeutuminen" riittää aiheuttamaan huonot otteet.

Ei ole mieltä pohtia muita vaihtoehtoja. Koirat, joilla on luonteessaan tai käytöksessään vakavia ongelmia, perittyjä tahi opittuja, tarvitsevat apua jo kauan aikaisemmin, ennenkuin niillä tulisi ottaa puruja. Ja toivottakoon, että sellaiset maalimiehet, jotka eivät huomaa koiran jauhavan kädessään olevaa hihaa, ovat kuoleva rotu.

Vielä lyhyesti siitä, kuinka yllämainittujen konfliktien aiheuttamia oteongelmia korjataan, tai kuinka otetta edes jonkunverran parannetaan. 

Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa tilanne on käytännöllisesti katsoen identtinen. Ensin täytyy tutkia, kuinka saamme hyvän purun ko. koiralta ilman konfliktia. Mainitsin jo valikoiman keinoja aiemmin, joten en kyllästytä ihmisiä korostamalla niitä sen enempää. Tässä kuitenkin hyvä vihje. Jos koira puree hyvin leluja, niin täytyy olla keino, jolla se saadaan puremaan hyvin myös suojelussa. Ensin on löydettävä se keino, jolla saadaan toivottava puru. Maalimiehen mielikuvituksella ei saa olla rajoja, mikä tahansa toimii. Jos täytyy aloittaa taas säkillä, tehdään niin. Jos täytetty eläin hoitaa asian, käytetään sitä. Jos pitää juosta, juoksen kunnes en pysty enää juoksemaan. Ja jos paikallaan seisominen ja jonkin heiluttaminen narussa auttaa, näin teen. Minun täytyy keksiä, kuinka laitamme koiran haluamaan puremaan tietyllä tavalla. Kun olen määrittänyt kuinka täydensuun purut ja päättäväinen korjaaminen saadaan, voin hiljalleen aloittaa taas esittämään ärsykettä, joka aiheutti konfliktin. Mikäli huomaan pienimmänkin reaktion tähän ärsykkeeseen, poistan sen ja sallin koiran taas keskittyä siihen, mikä sai sen puremaan hyvin. Esimerkiksi, jos puolustusärsyke aiheutti tämän konfliktin, laitan koiran puremaan hihaa (voi olla vain patukkakin) pelkällä saaliilla. Kun puru on hyvä, aloitan alusta saalisalueella ja sekoitan hieman uhkaa liikkeisiin. Jos kuulen pienimmänkin muutoksen haukussa tai huomaan kohdistamisen hihaan huonontuneen, laitan koiran taas saaliille ja annan purun. Vähitellen uhka tulee purun aikana, sitten saalisärsykkeiden täytyy laukaista korjaaminen. Kirjoitin aiheesta jo edellisissä artikkeleissani (saatavissa kääntäjältä englanniksi) vastustamisen ja kanavoimisen yhteydessä. Koiralla, joka on oppinut aktiivisesti vastustamaan puolustusärsykettä ja joka pystyy kanavoimaan puolustukselta saaliille ei ole näitä oteongelmia, joista nyt puhumme. Joten periaatteessa täytyy painua takaisin opettamaan joitakin perusasioita.

Ohjaaja-konflikti toimii samaan tapaan. Arvioi, kuinka paljon ohjaajan vaikutusta pitää vähentää saadaksesi kunnon purun, sitten vähitellen päästä ohjaajaa osallistumaan enemmän. Mutta koiran tulee sanella, missä tahdissa tämä tapahtuu. Opeta sitten parempaa ohjaamista, selvitä mikä ohjaajan tekemisissä aiheuttaa konfliktin ja kuinka välttää niitä. Koiran ote ensisijaisesti, kuin myös varmuus korjaamisessa, ovat keinoja mitata mikä toimii. Harjoitukset, joissa rakennetaan parempaa yhteishenkeä auttavat myös, mutta niiden kuvaileminen tässä yhteydessä veisi meidät liian kauaksi varsinaisesta aiheesta.

Lupasin myös käsitellä hyökkäämisvaikeuksia. Tavallaan jo olenkin. Suurimmat syyt huonoon hyökkäämisen, sekä heikkoon otteeseen sen jälkeen, ovat juuri yllämainitut konfliktit sekä niiden yhdistelmät. Koirilla, jotka eivät iske hihaan kunnolla edestä, mutta melkein kaatavat sinut paossa, hiha tungettuna niin syvälle kurkkuun kuin mahdollista, on vaikeuksia vaihtaa vaihdetta. Ne tuntevat olonsa uhtauksi maalimiehen edessä, eivätkä ole vielä oppineet kanavoimaan tästä puolustuksen tunteesta saaliille. Maalimiehinä meidän täytyy näyttää se niille, teemme saalisärsykkeitä (pakoja) saadaksemme kunnon iskun hihaan ja purun. Sitten asteittain autamme niitä vähemmän ja vähemmän ja samalla annamme enemmän uhkaa. Ohjaajan vaikutuksesta johtuva konflikti näyttäytyy täällä yhtälailla. Jälleen teemme ohjaajan mahdollisimman neutraaliksi saadaksemme hyvän purun ja taas vähitellen ohjaaja voi tulla kuvioihin enemmän ja enemmän, kunnes annamme hänen osallistua yhtä paljon, kuin kilpailutilanteet ja treenit vaativat.

Liikkeisiin liittyvissä konflikteissa edetään yhtä selkeästi. Vältä harjoituksia, jotka aiheuttivat konfliktin, kunnes muistuttavia konflikteja ei enää ole (kuten ohjaajan lähestyminen). Sitten välillä sekoita mukaan konfliktin aiheuttaneita harjoituksia ja varmistu siitä, että koira tulee ulos "konflikti-kuopasta" kokonaan, ennenkuin teet niin uudestaan. Esimerkkinä, kentällämme kävi koira, jolla oli paljon kuormitusta aiemmasta harjoittelusta. Vartioinneissa se joutui täysin solmuun. Se vinkui ja oli stressaanutunut. Purut kärsivät suunnattomasti. Mutta emmehän voineet vain jättää ilmaisuharjoittelua pois. Joten ennen jokaista vartiointiharjoitusta tein kuusi (tai usemmankin) pitkää takaa-ajoa. Koiralla oli erittäin hyvä saalisvietti, joten juokseminen ja hyökkääminen auttoivat sitä saamaan jalat takaisin maanpinnalle. Yksi tai kaksi haukkumisharjoitusta olivat koiralle kuitenkin ehdoton enimmäismäärä. Koira edistyi hienosti, teki ykkösen ja tekee pian myös kakkosen. 

Lopuksi haluan muistuttaa ihmisiä. Koirat ovat suurin tekijä tässä urheilulajissa, ne määräävät edistymisen tahdin ja lopulta myös treenimetodit. Jos koiralla on hyvä ote yleensä, mutta ei aina, niin tällöin me ihmiset teemme jotain väärin. Koirille asiat täytyy opettaa. Suojelussa esitämme niille ongelmia, mutta emme käytä aikaa opettaaksemme kuinka ongelmat selvitetään. Otekäyttäytyminen on erinomainen mittari tästä. Emme aina voi välttää tekemästä asioita, jotka oteongelmia aiheuttavat, mutta kuten kaikki tiedämme, otteet arvostellaan kokeessa ja ne tulisi arvostella myös treeneissä, joten meidän tulee olla varmoja, että autamme koiria työskentemään niin hyvin kuin ne vain pystyvät. Eikö juuri tästä koko treenaamisessa olekin kysymys?

Viimein pieni kiitoksen sananen. Ystäväni Thomas Baumann on kirjassaan "Neue Wege der Polizeihundeausbildung" tehnyt yhteenvedon, jossa mainitsee kutakuinkin samat syyt oteongelmiin, kuin mitä minäkin olen tähän listannut. Harjoittelijoina me kaikki olemme omien kokemuksiemme tuloksia. Haluaisin uskoa, että tuon esiin omia käsityksiäni, mutta kirjojen lukeminen ja keskustelut väistämättä muokkaavat ajatteluamme. Ja koska Thomas kirjoitti kirjansa ennen tätä artikkelia, haluan jakaa ansion hänen kanssaan.