Ingressi: Näkökulma jäljestämiseen

Kaikkeen jäljestämisestä tuotettuun materiaaliin; kirjoihin, videoihin, lehtijuttuihin ja seminaareihin liittyy yksi yhdistävä tekijä, ne kaikki ovat ihmisen tekemiä. Samainen tekijä on suurin puute myös jäljestämisessä: se inhimillinen näkökanta.

Uskoisin, että ihmisinä meidän on hyväksyttävä asemamme jäljestämisessä. Olemme hyvin suurelta osin vain sivustakatsojia tässä maagisessa puuhassa. Siitä mihin koiran nenä pystyy, on kirjoitettu paljon. Emme silti vieläkään täsmällisesti tiedä, mitkä oikeastaan ovat koiran nenänkäytön rajat. Usein on erittäin vaikeaa omaksua itsellemme tämä passiivinen rooli, koska haluamme harrastajina olla ennemmin se aktiivinen osapuoli koiramme treenaamisessa. Haluamme näyttää, ohjailla, auttaa, houkutella ja pakottaa koiriamme tekemään asiat NÄIN. Mutta mitä NÄIN tarkoittaa? Rehellisyyden nimissä, en tiedä! Enkä usko, että kukaan muukaan tietää. Koiran nenä on ihme jota ihailemme ja ihmettelemme, mutta sen täydellinen ymmärtäminen jää käsityskykymme ulkopuolelle.

Tämän ymmärtäminen tekee jäljestämisestä ja itse asiassa kaikesta vainutyöskentelystä melkoisen erilaista verrattuna mihinkään muuhun koiraurheilulajiin. Kun työskentelemme hajumaailmassa, meidän on käännettävä koiran ja ohjaajan roolit päälaelleen. Ohjaajahan ottaa aina johdon tottelevaisuudessa ja suojelussa, mutta kaikessa vainutyöskentelyssä tämä rooli täytyykin luovuttaa koiralle. Koirahan on se, jonka nenä todella tietää.

Ne, jotka joskus aiemmin ovat lukeneet artikkeleitani  tietävät, että mielelläni vertaan koiran luontaisia ja vaistonvaraisia käytösmalleja siihen, mitä koulutuksen avulla yritämme saavuttaa. Lähestymistapani jäljestämiseen seuraa samaa päälinjaa. Tässä artikkelissa käsittelen kilpajäljestämistä ja erityisesti suojelujälkeä. 

Jäljestäminen on koiralle luonnollista käytöstä. Kuitenkin luonnollisella jäljestämisellä on yksi yhteinen tekijä, jota emme tapaa suojelujäljellä ja se on jäljen jättäneestä saostunut haju. Tämä on juuri se, jota koira tavoittelee ja on aina sama riippumatta siitä seurasiko koira sitten toista koiraa, kissaa, poroa tai mitä tahansa eläintä joka alueella on juoksennellut. Se, mikä hajussa on pysyvää, on että se on aina koiran seuraaman eläimen jättämä.

Kuinka se sitten eroaa urheilujäljestämisestä? Urheilujäljessä pyydämme koiraa seuraamaan biologisesti merkityksetöntä tuoksua. Tiedän, että saan tällä lausumalla osakseni kritiikkiä, mutta seison sen takana joka tapauksessa. Konrad Most johti viime vuosisadan alussa kokeiluja, joissa selvisi, että koira itse asiassa seuraa pätevämmin ja tarkemmin rikotun maaperän hajua, kuin humaania jäljentekijän jättämää hajua. Hän dokumentoi kuuluisan "jälkipyörä" -kokeen 1917, jossa kyseinen asia tuli erittäin selkeästi esille. Sillä ei ole väliä minkälainen maanpinta on kyseessä, vaan jäljentekijän astumasta painaumasta muodostuu suurin osa koiralle merkityksellisestä hajusta. Jäljentallaajan jättämät muut tuoksut jäljellä tai sen lähellä jättävät yksilöllisen allekirjoituksen, joista erinomaiset yksilöt voivat henkilön tunnistaa. Mutta oppiaksemme perusteet, tulee meidän jättää nämä tekijät taka-alalle ja keskittyä siihen jäljestämisen osuuteen, joka tuottaa valtaosan hajusta ja on myös läheisesti sidottu varsinaiseen jälkimaaperään. Tämä on haju, jonka on aiheuttanut maanpintaan tehty vaurio.

Nyt palaa ylempänä esittämääni väitteeseen. Koira voi hyvin nuuskia rikkoutunutta maata uteliaisuudesta, mutta tällä hajulla ei ole koiralle biologista merkitystä. Siksi sanon, että urheilujäljellä pyydämme koiraa seuraamaan merkityksetöntä tuoksua. Ensimmäinen tehtävä on siis tuottaa merkitys tälle aiemmin merkityksettömälle tuoksulle!

Väliotsikko:

Hajujen priorisointi

Ensimmäinen, mitä jälkiharjoittelussa koiralle opetamme, on mielleyhtymä hajujen välillä. Toisin sanoen hajun, jolla on koiralle merkitystä ja hajun, joka ei aiemmin koiraa kiinnostanut. Luonnossa on joitain tekijöitä, jotka saavat koiran jahtaamaan tiettyä hajua. Eräs niistä perustuu koiran sosiaalisiin haluihin ja päämääränä on kumppanuus. Toisen tarkoituksena on löytää puoliso. Ja yksi tekijä vielä on paikallistaa ruokaa. Harjoittelutarkoituksessa käyttökelpoisin on ruoanhankinnan alueella, toisin sanoen jälkimmäiseen tekijään perustuva vietti. Käytämme koiran halua syödä yhdistääksemme sen merkityksen rikotun maan tuoksuun. Tällä asteella yhteys on ruoka. 

Olen edistynyt hyvin tällä tekniikalla. Tallaan alueen, joka on kooltaan noin puolitoista kyseisen koiran pituutta joka sivultaan. Eli koiran koko määrää alueen koon. Tallaan koko alueen siten, että joka kohta maasta on rikkoutunut. Itse pidän ruohoa parhaana aloitusmaaperänä. Mielestäni tallottu ruoho tekee hajusta selkeämmän kuin multa, ja ruoholla koira ei voi myöskään nähdä aluetta yhtä hyvin. Lisäksi ruoholla koiran tulee käyttää nenää hieman enemmän kuin mullalla. Näin sanottuani kuitenkin totean, että ruohopohja on vain suositus. Jos multapelto on paremmin saatavilla, niin sillä aloittaminen ei taatusti pilaa koiraasi. Tallotun alueen sisään levitän kourallisen ruokaa, huolehtien siitä, ettei ruokaa leviä alueen ulkopuolelle. Tässä vaiheessa hajujen priorisointi tulee erittäin tärkeäksi. Mitä termillä tarkoitetaan? Koiralle tällä alueella esiintyy kaksi selvää hajua. Toisella on selkeä tarkoitus, eli ruoalla. Toisella ei ole merkitystä; jäljen tuoksulla, murskaantuneella ruoholla, hyönteisillä, mullalla tms. mitä alueella nyt onkaan.

Jotta koira tekisi meille tulevaisuutta silmällä pitäen järkevän assosiaation, merkityksettömästä hajusta täytyy tehdä prioriteetti numero yksi ja merkityksellisestä numero kaksi. Toisin sanoen, jäljen hajusta tulisi muodostua ensisijainen tuoksu koiralle ja makupaloista vasta toinen. Kuinka saavutamme tämän? Varsin yksinkertaisesti: tallaamme yhden askeleen sille maanpinnalle, jolla aiomme jälkeä opettaa, ja sitten pudotamme yhden makupalan tähän jalanjälkeen. Sen jälkeen menemme maahan polvillemme, suljemme silmämme ja kumarrumme nuuskimaan jatkuvasti lähestyen tuota jalanjälkeä ja makupalaa. Se, kumman tuoksun tunnistat ensin, on ensisijainen haju. Koiran nenä on paljon omaamme parempi, mutta omammekin on riittävä tunnistaakseen voimakkaamman tuoksun. Mikäli haistamme makupalan ennen rikkoutuneen maan hajua, emme voi käyttää kyseistä ruokaa jäljellä. Tästä johtuen makkara tai juusto eivät ole hyviä. Ne haisevat liian voimakkaasti.

Käytän itse koiran kuivamuonaa. Joku nappula tuoksuu hieman voimakkaammin kuin toisenmerkkinen nappula, mutta pienen testailun jälkeen tiedät kyllä mitä voit käyttää. Kuivamuona on muutenkin hyvä, sillä sitä on aina saatavilla, se on helppo pakata, se ei vaadi pilkkomista eikä se juuri harmita, että osa jäisikin maahan, kun koiralle sattuu huono päivä. Puhumattakaan että kuivamuona ei muutu vihreäksi ja limaiseksi unohtuessaan takin taskuun joksikin aikaa. 

Sellaisten koirien kanssa jotka ovat huonoja syömään, täytyy olla hieman kekseliäämpi. Itse käytän miedolla lämmöllä paistettua maksaa. Se toimii hyvin, eikä eritä ihmisnenälle juuri tunnistettavaa tuoksua. Kuivattu nauta tai lampaan keuhko käyvät yhtä hyvin. Kuivattu naudan sydän on myös hyvä vaihtoehto, mutta se haisee enemmän kuin esimerkiksi maksa, joten varmistu, että tuoksujen prioriteettiasema säilytetään. Toisinaan on hyvä pitää kotona erimerkkistä kuivamuonaa vain siksi, että sen avulla saadaan jälki hieman erikoisemmaksi. Vielä toinen huomio tähän: koira ei varmaankaan sekoa ihastuksestaan kuivamuonaan, mutta niin kauan kun se viitsii etsiä ja myös löytää sitä ruudusta, koira oppii sen mitä haluamme sen oppivan, eli että sillä hajulla, millä ei ollut merkitystä, onkin sitä jonkin verran. Tämä mielleyhtymä on elintärkeä jälkityöskentelyä ajatellen.

Mikäli hajujen tärkeysjärjestys muuttuu päinvastaiseksi, koira ei välttämättä tule koskaan pitämään jälkeä (tässä tapauksessa toisarvoista hajua) todella merkityksellisenä ja etsii aina ensisijaista kohdetta. Vaikka koira käyttäisikin toissijaista (siis jäljen) hajua auttaakseen löytämään ensisijaisen, toissijainen on kuitenkin vasta toiseksi tärkein.

Kun olen päättänyt, mitä makupalaa jäljellä käytän, ripottelen sitä kyseessä olevalle ruudulle. Annan hajun vanheta hetken, ja haen koiran ruutuun. Annan koiralle käskyn ("etsi" tms.) ja tarpeen tullen osoitan yhtä nappulaa. Sitten annan koiran työskennellä. Satunnaisesti saatan muistuttaa uudella käskyllä, joten koira oppii samalla käskysanan. Mutta koira on se, joka työskentelee.

Minulla on kolmen kohdan sääntö koirille, erityisesti nuorille aloittelijoille. Koiralle annetaan kolme mahdollisuutta työskennellä ruudussa. Mikäli se vaeltaa siitä ulos, osoitan ruutua, kenties jopa ruuan palasta ja näytän jälleen miten työskennellä. Jos koira jättää ruudun kolmesti, on harjoitus päättynyt. Ei leikkimistä, ei kävelyttämistä eikä mitään, mikä vahvistaa kyseistä käytöstä millään tavalla. Kolmannen jätön jälkeen koira laitetaan autoon ja sillä siisti. Jos koira työskentelee hyvin ja näyttää useamman kerran, että se valitsee ruudun sisällä pysymisen, lopetan työskentelyn vetämällä sen pois jäljeltä ja tekemällä mitä ikinä olin suunnitellutkaan: palloleikkiä, kävelylle menoa tai mitä tahansa. 

Mainitsen tässä vielä pari perussääntöä, jotka liittyvät nuoren koiran kanssa työskentelyyn ja koiran vetämiseen pois jäljeltä. Luonnollisesti koiran tulee selvästi näyttää siltä, että se valitsee ruudussa työskentelyn. Ehkä selitän hieman tarkemmin, miltä sen tulee näyttää. Koiran tulee kuuluvasti nuuskuttaa ympäriinsä ruudussa, ja syödä aina makupala sen löytäessään. Toiset koirat ovat melko äänekkäitä niin tehdessään, ja kuulostavat pikku tryffelikoirilta pärskiessään. Kun koira lähestyy ruudun reunaa se huomaa, että ruudun ulkopuolella haisee erilaiselta. Se nuuskaisee ja keskeyttää, kenties nuuhkaisee vielä uudelleen ja päättäväisesti siirtää päänsä takaisin ruudun sisäpuolelle. Sama äsken mainittu nuuhkimisen ääni kuuluu taas, ja koira löytää ruokaa jälleen. Tässä tapahtumassa on kaikki ne palaset, joita tarvitsemme oppimiseen. Koira työskentelee eri hajuilla, palaa oikeaan hajuun ja löytää vahvistuksen (ruoka). Siinä siis kaikki, mitä tarvitaan, ja voimmekin päättää harjoituksen tähän. Tietysti mitä paremmin koiralla menee, sitä kauemmin pyydämme sitä työskentelemään. Alussa kuitenkin on aivan hyväksyttävää vetää koira pois ruudusta yhdenkin onnistuneen suorituksen jälkeen. Pitääkseni kirjoituksen lyhyenä, en nyt mene yksityiskohtiin siitä, kuinka käyttää hyväksi nuoren koiran ruokahalua eri ikäkausina. 

Väliotsikko:

Hajuun sitoutuminen

Kun koira oppii yhdistämään rikkoutuneen maan hajun herkkujen löytämiseen, näemme koirasta aina tietyn reaktion ruudun reunalla. Koira nuuhkii vertailevasti sekä rikkoutunutta että ehjää maata ruudun reunan molemmin puolin. Koiran valinta rikkoutuneella maalla pysymiseen sieltä löytyvän ruoan vuoksi on osoitus oikeantyylisen mielleyhtymän alusta. Ihmiset lopettavat ruutuharjoittelun yleensä aivan liian nopeasti. "Haluan, että koirani oppii jäljestämään", on se mitä kuulen selitettävän. On oivallettava, että koira oppii jäljestämään nimenomaan ruudussa. Usein pennut työskentelevät ruudussa vaistomaisen hyvin, ja omistajat kiirehtivät jäljelle. Itse en kannata tätä tyyliä. Pentujen toimista määräävät niiden mahat, ja siksi ne tekevät ruokaan perustuvia toimintoja luontaisen hyvin. Tällä en missään nimessä väitä, että koira olisi jo nyt oppinut kaikkea jäljestämisestä. Kun pennut kasvavat, ne muuttuvat uteliaammiksi ja maailman tutkimisesta tulee osa hauskanpitoa. Niiden huomionkohteet vaihtelevat, ja muut asiat kuin ruoka näyttävät tulevan tärkeämmiksi. Nämä luonnolliset kasvuilmiöt aiheuttavat ongelmia jäljellä, koska koira ei enää motivoidu vain yhdestä asiasta. 

Milloin sitten on oikea hetki siirtyä koiran kanssa ruudusta oikealle jäljelle? Se, mitä itse haluan nähdä ennen tätä, on tietty määrä omistautumista hajulle, ei siis enää pelkkää mielleyhtymää. Omistautumista ei voi nähdä aivan nuoressa pennussa. Se, että muut asiat eivät houkuttele, ei tarkoita omistautumista. Ulkoisten tekijöiden huomaaminen ja niistä huolimatta hajulla ruudussa pysyminen on se, mitä täytyy tarkkailla. Se näyttää ikään kuin siltä, että koira olisi sisällä lasilaatikossa jossa on läpinäkyvät seinät. Mutta seiniähän ei ole, ainoastaan rikkoontuneen maaperän reunat. 

On myös muita tekijöitä, miksi ruudussa työskenteleminen muutamaa kertaa pidempään on hyödyllistä. Saamme tilaisuuden opiskella koiraamme. Pystymme näkemään, kun koira vertailee rikkoutunutta ja puhdasta maata keskenään. Meillä on mahdollisuus havaita, jos koira vain vaeltelee ympäriinsä eikä oikeasti etsi tai edes nuuhki. Näemme, mikäli koira havaitsee jotain muuta mielenkiintoisempaa. Pystymme näkemään, mikäli koira lopettaa jäljestämisen ja voimme antaa lisäkehotuksia. Saamme vihjeitä koiran käyttämästä ruumiinkielestä näiden merkkien avulla. Meidän tulee oppia tuntemaan, mitä nämä merkit tarkoittavat ja miltä ne näyttävät. Tulevaisuudessahan kohtaamme sen päivän, jolloin meidän tulee pystyä lukemaan näitä merkkejä 10 metrin jälkinarun päässä koiran takana kilpailuolosuhteissa.

Työskentele ruudussa niin kauan, että saat tilaisuuden ensimmäistä kertaa sanoa koiralle "Hyi, takaisin hommiin siitä!". Odota, kunnes näet, että koira on sitoutunut hajuun ruudussa. Ruutuhan on jälki, joka vain ei johda minnekään. Ja jälki on ruutu, jota on todella venytetty. Hajuun sitoutuminen on avain hyvään jäljestämiseen jatkossa.

Eräs lisähuomio vielä: jäljestäminen on hajun kanssa työskentelyä, sen tunnistamista ja siinä pysymistä. Kyllä, ajoittain myös sen seuraamista, mutta ennen kaikkea se on "liimautumista" merkitykselliseen tuoksuun. Omasta mielestäni turhan monet pennut oppivat, että jälki merkitsee kulkemista jonnekin. Se ei ole se asia, mikä koiran tulee oppia. Jäljestäminen on nenän, ei jalkojen käyttöä. Emme opeta siinä hassun näköistä eteenmeno -liikettä. Sen sijaan opetamme koiraa käyttämään nenäänsä tarkoituksenmukaisesti ja harkitulla tyylillä. 

Koirat, jotka ovat oppineet kävelemään heti "etsi jälki" käskyn kuultuaan ovat vaikeuksissa, koska suurimman osan aivoista tulisi työskennellä käsillä olevan tehtävän hyväksi, ja tämä tehtävä on hajutyöskentely. Varmista, että koira oppii tämän läksyn, ennen kuin se oppii jäljestämisestä mitään muuta.

Väliotsikko:

Anna nenän johtaa

Saatat kysyä, milloin on oikea hetki siirtyä varsinaiselle jäljelle. Kuten yllä mainitsin, edellytyksenä siihen on tietyn omistautumisen näkeminen koiran jälkityöskentelyssä. Se tekee töitä uutterasti ja keskeytyksettä, ilman avustamista ja jatkuvaa muistuttelua. Se nuuhkii ruudun reunat tarkasti, selkeästi käsittäen kumpi on tärkeämpi puoli, ja pystyy työskentelemään häiriintymättä yli kolme minuuttia kerrallaan. Häiriön nähdessään, kuullessaan tai jopa haistessaan se siirtyy takaisin työhön heti käskyn kuultuaan ja ilman, että sille näytetään mitä kohtaa tulee haistella. Tällaiselle koiralle voidaan esitellä varsinainen jälki. 

Kuinka siis teemme sen? Teen aina ensin ruudun. Se saa koiran oikeaan vireeseen rauhoittaen sitä ja virkistäen mielleyhtymää ja sitoutumisen tasoa, jonka haluamme nähdä. Samalla saan myös tilaisuuden arvioida koiraa. Koiralle, jolla syystä tai toisesta on huono päivä, ei pitäisi opettaa uusia asioita. Mikäli koira ei työskentele optimaalisesti ruudussa, unohda koko juttu äläkä jatka eteenpäin. Etene vain siinä tapauksessa jäljelle, mikäli koira työskentelee kuten aina, vakiintuneella tavalla ja parhaimmillaan ruudussa. 

Jälki on tehty samaan aikaan kun ruutukin seuraavalla tavalla: tallotaan kolmio kuten ruutukin, osapuilleen 60 – 80 cm pituinen sivuiltaan, ja ripotellaan ruokaa päälle. Yhden kolmion kärkeen astumme ensimmäisen jalanjälkemme. Sen tulisi olla viitisen senttiä kärjestä. Seuraavan askeleen tulisi olla noin 2 – 5 cm edellisestä eteenpäin ja saman verran ensimmäistä askeletta sivummalla. Älä tee askelväleistä liian suuria. Aseta jokaiselle askeleelle yksi nappula (ei kourallista). Astele parikymmentä askelta. Laita koira ruutuun ja siitä aloitetaan. Mikäli työskentely on keskittynyttä ja rauhallista, tartu vajaan minuutin sisällä pantaan ja ikään kuin kisko koira kolmioon. Älä tee mitään, mikä rikkoisi koiran mielentilaa, äläkä käsittele koiraa liian kovakouraisesti, niin vietti pysyy ylhäällä. Sitä vastoin vietti saattaa nousta, kun koira vedetään pois jostain, mitä se haluaa.

Tuo koira kolmioon ja anna käsky. Anna työskennellä samoin kuin ruudussa. Kuten ruudussakin, koira vertailee maata reunan molemmin puolin. Väistämättä reunat johtavat koiran ensimmäiselle askeleelle kolmion ulkopuolella, jossa myös on rikotun maan tuoksu ja ruokaa. Sen tulisi johdattaa koira askeleelta toiselle. Askeleiden välin pituus on tärkeä, jotta pidämme koiran nenän luonnollisesti maassa ja jotta se pystyisi ylettymään seuraavaan askeleeseen ilman, että hajujen välissä on liian suuri tauko. Aluksi on yleistä, että koira kääntyy ympäri ja näyttää siltä, ettei se tietäisi minne päin mennä, mitä jäljen suuntaan tulee. Tämä ei ole iso asia: koirat ratkaisevat ongelman varsin nopeasti. Tärkeää: älä osoita koiralle ensimmäistä askelta. Mikäli koira jäljestää kolmiossa yhtä hyvin kuin ruudussa, se selviytyy kyllä hyvin. 

Muuta ensimmäisen askeleen etäisyyttä kolmion kärjestä alkujäljillä niin, että se jopa koskettaa kärkeä. Koiran tulee jäljellä seurata nenäänsä, ei mitään muuta. Joten nenän tulee johdattaa koira ulos ruudusta ja se myös tekee niin. Luota minuun! Jos näin ei käy, ei koira välttämättä ole vielä valmis seuraamaan hajua minnekään. Pysyttele tässä tapauksessa ruuduissa vielä hetki ja yritä jälkeä muutaman viikon kuluttua uudelleen. Huolehdi myös siitä, että lähestyt kolmiota eri suunnista suhteessa kärkeen, josta askeleet lähtevät. Koiran tuominen kolmioon joka kerta suoraan jäljen takaa antaa koiralle merkin, jota sen nenä ei anna. Huolehdi aina siitä, että koiran tulee käyttää nenäänsä löytääkseen jäljen ja minne se johtaa.

Itse laitan yleensä viimeiselle askeleelle hieman enemmän kuivamuonaa tiedottaakseni, että jälki loppui nyt. En laita loppuun mitään jättipottia, koska en halua koiran ryntäävän loppuun. Haluan koiran tekevän töitä jäljellä ja kourallinen sen päässä vain lopettaa jäljen siihen. Pikkuhiljaa pidennän jälkeä, kuitenkin pysytellen samassa kaavassa. Mitä paremmin koira oppii tunnistamaan jäljen ja mitä tarkemmin se sitä seuraa askeleelta toiselle, sitä merkityksettömämmäksi kolmio muuttuu. Kutistan sitä, kunnes aloitan normaalin askeleelta toiselle tallomisen. Joka tapauksessa pidän erillisen ruudun aina alussa saadakseni koiran rauhoittumaan ja nähdäkseni millaisella asenteella koira työskentelee. Ohjeet säilyvät samoina. Jos koira ei osoita hyvää virettä ja omistautumista ruudussa, se todennäköisesti ei toimi hyvin jäljelläkään. 

Samalla, kun pidennämme jälkeä, meidän tulisi hiljalleen jättää satunnaisia askeleita ilman ruokaa. Tämä kulkee käsi kädessä taitojen karttumisen ja jäljen pituuden kanssa. Emme voi pidentää jälkeä, ennen kuin koiran taidot siihen riittävät, emmekä liioin jättää ruokaa pois askeleilta, mikäli koira ei osoita kykenevänsä työskentelemään sillä tasolla.

Väliotsikko:

Väripiste -teoria

Kun koira on oppinut seuraamaan rikotun maanpinnan hajua tiettyyn suuntaan, ja selkeästi yhdistää aiemmin merkityksettömän tuoksun onnistumiseen, suuri osa jälkityöskentelyn perusteista on tehty. Tämän jälkeen tehtävänä on pidentää jälkeä ja vähitellen opettaa kulmatyöskentely. Ennen kuin menemme tähän aiheeseen, haluan kertoa kuinka voimme mielessämme kuvitella hieman koiran jäljestämistä. Kutsun tätä "väripiste" -teoriaksi . Koko teoria on täysin kuvitteellinen, ja sen tarkoituksena on ainoastaan opastaa ihmisiä ymmärtämään aihetta hieman paremmin.

Kuten kaikki tietävät (jos et tiedä, niin sinun pitäisi), koirat ovat makrosomaattisia eläimiä. Väljästi käännettynä sana tarkoittaa laajaa nenäonteloa. Kaikki makrosomaattisiksi luokitellut eläimet ovat eläimiä, jotka käyttävät hajuaistiaan aistina, johon luottavat eniten ja jonka avulla ne ensisijaisesti käsittelevät ympäristöään. Kuten tiedämme, koiran mielestä asiat eivät ole sitä miltä näyttävät, ennen kuin se on saanut tarkemmin haistella kohdetta. Meidän tulee ymmärtää myös, että koirat käyttävät nenäänsä kuten me ihmiset silmiämme. Ne suorastaan "näkevät" nenällään. Mitä koirat siis "näkevät" ollessaan jäljellä? Kuvittele, että näet saman, mitä koira haistaa. Mitä siis näkisit kun katsot yksittäistä jalanjälkeä? Tässä tulee "väripiste" mukaan kuvioihin. Kuvittele, että jokainen askel ja sen aiheuttanut maan rikkoutuminen loisi kuvan jossa olisi 20 erilaista väripistettä, ikään kuin värisokeustaulukot optikolla. Luku 20 on tietysti täysin mielivaltainen ja palvelee ainoastaan sitä tarkoitusta, että asia olisi helpommin kuviteltavissa. Ajattele siis hetki, että jokainen askel sisältäisi 20 pistettä. Ja jokainen uusi askel sisältäisi myös 20 samanlaista pistettä. Sinun olisi melko selkeää seurata tätä "näköjälkeä". Jopa toisten, 20 erilaista väripistettä sisältävien jalanjälkien läheisyydessä olisi helppoa verrata jälkiä ja valita oikea jälki. Kuvittelen, että koiralla on näin selvä kuva mielessään kun se nuuhkii jalanjälkiä. 

Laajennetaan käsitettä vielä enemmän, ja käytetään sitä kuvitellaksemme mitä vaikeuksia koirilla on jäljellä. Sellaiset koirat, jotka eivät keskity kunnolla ja joilla on hieman pinnallinen asenne koko touhuun, saattavat jättää käyttämättä aikaa tunnistaakseen kaikki 20 erilaista pistettä. Olen tehnyt töitä useiden yksilöiden kanssa, joiden pohjatyö on tehty erittäin voimakashajuisilla makupaloilla. Nämä koirat jäljestävät varsin hyvin niin kauan kun makupaloja käytetään, koska herkut edustavat niille jotain, mitä ei löydy muualta. Mutta usein tapahtuu, että kun hajujen tärkeysjärjestys on päälaellaan, koirat eivät koskaan todella yksilöi kaikkia 20 pistettä tässä "hajukuvassa". Joten kun vakituinen makupalan haju poistetaan, koira tekee töitä melko huteralla ja riittämättömällä näkemyksellä siitä, miltä jälki "näyttää", muistissa saattaa ollakin vain 5 pistettä. Ja tämä johtaa usein ongelmiin, kunnes koira opetetaan kunnollisesti tunnistamaan ja "näkemään" jälki (toisin sanoen kaikki 20 pistettä).

Toinen yleinen ongelma on maaperän muutos. Jopa eri pituisen ruohon ja erilaisten kasvien määrä pellolla luo hienoisia eroja koiran hajukuvaan. Yksi tai kaksi pistettä 20:stä saattaa muuttaa kokonaiskuvaa. Mutta niillä on takuulla eroa koiralle. Koirat, jotka tunnistavat kaikki 20 pistettä keskeyttävät työskentelyn muutoksen havaittuaan ja jatkavat sitten jäljellä, joka eniten muistuttaa alkuperäistä. Ne koirat, jotka työskentelevät vain muutaman pisteen avulla, koska eivät keskity kunnolla tai eivät käytä aikaa tunnistaakseen kaikkia 20 pistettä ennen kuin ryntäävät jälkeä eteenpäin, joutuvat vaikeuksiin, koska liian suuri prosentti hajukuvasta on muuttunut niin, että jälki muistuttaa alkuperäistä tuskin lainkaan. On aivan järkeenkäypää, että koira, joka "katselee" kokonaan uutta "kuvaa", käyttäytyy hämmentyneesti eikä täysin tiedä mitä seuraavaksi tehdä.

Kulmat ovat sellaisia kuvan muuttajia, joita koiralle teemme. Meidän tulee tiedostaa, että teemme muutoksen itse hajukuvaan. Toisin sanoen lisäämme väripilkkuja, otamme joitain pois tai muutamme joidenkin värejä. Yksi asia on kuitenkin varmaa, kuva ei enää pysy samana.

Kuulen usein päätelmiä, kuinka koira juoksee samaa sik-sak -kuviota pellolla kuin jänis, joten kulmat eivät merkitsisi koiralle mitään, jos vain motivaatio on riittävän korkealla. VÄÄRIN!

Kun koira seuraa jänistä, jälki haisee aina jänikselle. Ennen kulmaa, kulmassa ja kulman jälkeen, jälki haisee koko ajan jänikseltä, joten hajukuva on jatkuvasti sama. Mutta kun koira seuraa murskatun kasvillisuuden jälkeä, hajukuva muuttuu. Erilainen tuulensuunta vaikuttaa maanperän käymisen määrään. Kasvit kurkottavat eri suuntaan riippuen auringon suunnasta, ja kasvin eri kohtia murskaantuu askelten painosta jne. Mukana on muutoksia, jotka koira pystyy ja jotka sen tulee huomata. Sen tulee ymmärtää, että jäljessä on muutos, joka tulee selvittää meidän opettamiemme taitojen avulla. Mitä meidän taas tulee ymmärtää on, että jotkut väripisteistä muuttuvat kulmassa. Meidän tulee antaa koiran tiedostaa tämä muutos, ja antaa sen päättää selvästi seurata hieman muuttunutta hajukuvaa, ja tehdä nämä uudet 20 pistettä niiksi, mihin hajuja verrataan.

Koirat, jotka työskentelevät vähemmällä, kuin 20 pisteellä tulevat kohtaamaan vielä suurempia ongelmia kulmissa, koska hajukuvan muutos on paljon suurempi niiden näkökentässä. 

Pidä tämä mielessäsi, kun jatkamme eteenpäin. Koirat kykenevät seuraamaan yhtä tai useampaa pistettä aivan yhtä hyvin kuin ne pystyvät kaikkia 20:tä. Mutta mitä selkeämpi ja tarkempi kuva koiralla jäljestä on, sitä korkeampi on sen todennäköisyys menestyä sillä.

Väliotsikko:

Kulmat

Samalla kun venytämme jäljen pituutta, me väistämättä kohtaamme muutoksia olosuhteissa; kuivempaa ruohoa, pidempää ruohoa, lyhempää ruohoa, enemmän apilaa, vähemmän apilaa, niukemmin kasvillisuutta, erilaisia kasvien yhdistelmiä jne. Kaikki nämä muutokset maan pinnassa auttavat koiraa omaksumaan muutoksia jäljellä. Kun muutos on varsin ilmeinen ja nähtävissä, meidän tulee käyttää hyväksemme tilaisuus opettamiseen. Itse en laita ruokaa näihin muutoksiin, jotka koira pystyy selkeästi rekisteröimään. Laitan ruokaa askeleisiin, jotka johdattavat muutokseen, sitten jätän muutoskohdan ruoatta ja sitten enenevässä määrin ruokaa muutoksen jälkeen. Miksi näin? Uskon, että koiran täytyy tiedostaa työstämänsä muutos, eikä avittaa ruoalla siihen pisteeseen, että se ei edes huomaa minkään muuttuneen. Muutokset hajukuvassa jäljestettäessä ovat väistämättömiä, ja meidän tulee valmistaa koiraa näihin muutoksiin antamalla sen oppia, että niitä tapahtuu ja että sillä on taito selviytyä niistä. 

Kulmat ovat yksi näistä muutoksista, joita tarkoituksellisesti lavastamme koiralle. Kuinka teemme kulmat koulutusvaiheessa? Luonnollisesti tapoja on useita. Kerron, kuinka itse teen useampien koirien kohdalla. Teen kulmista "rautateitä". Tarkoitan, että lakkaan askeltamasta erillisiä askeleita ja raahaan jalkani kulman läpi nostamatta jalkojani ylös maasta. Teen niin lähelle 90 asteen kulman, kuin mahdollista, enkä juuri pyöristä kulmaa. Mutta vedän kulman maanpintaan raskaamman vaurion, joka opastaa koiran mutkan ympäri. En usko että tuplatallaaminen kulmassa auttaa, sillä jäljentekijänä jätän myös tavanomaisesta poikkeavasti keskitetyn potin ilmahajua kulman ympärille (siirtämällä omaa vartaloa edestakaisin), ja tämä ainoastaan hämmentää koiraa.

Siis, tallaan jälkeä laittaen ruokaa noin jokaiselle askeleelle, kunnes keskeytän ruoan tiputtamisen noin koiran rungon pituisen matkan ennen kulmaa. Alan raahaamaan "rautatietä" vajaa metri ennen kulmaa ja vajaa metri sen jälkeen. Sitten jatkan askeleita jälleen ja parin askeleen jälkeen taas makupalalla jokaiselle askeleelle. 

Eräs huomio tähän: se mihin sijoitan kulman perustuu siihen, kuinka pitkistä jäljistä koira suoriutuu. Tarkoitan, että jos koira on työskennellyt 80 – 100 askeleen jälkiä vaikeuksitta, laitan kulman lähelle 50 – 60 askeleen kohtaa ja sitten jatkan vielä toiset 20 askelta kulman jälkeen.

Haluan koiran olevan hyvin jäljellä ja itsevarma etsinnässään, kun se tulee kulmaan. Tahdon sen rekisteröivän kulman. Koira tulee osoittamaan hienoista epäröintiä kulman kohdatessaan, kun jälki kääntää suuntaa. Sille tulee epäilyksen hetki. Tämä on kaikki täysin normaalia ja ymmärrettävää. "Väripiste" –teorian mukaisesti meidän tulisi pystyä ymmärtämään, että kyseessä on hajukuvan muutos koiralle. Lisäksi koira käyttää maamerkkejä ohjatakseen itseään eri ympäristöissä. Ja kun se tekee käännöksen, kaikki maamerkit, mukaan lukien ohjaajan sijainti, muuttuvat. Koiralla on oma epäilyksen hetkensä. Sen tulisi käyttää nenäänsä edetäkseen siihen saakka, missä se ikään kuin sanoo "tämä ei ole sama, mutta lähellä kuitenkin" ja vahvistukseksi perään löytyy täydellisesti sijoitettu makupala. Koira saa vahvistuksen oikealla jäljellä olemisesta ja pystyy jatkamaan tästä eteenpäin varmana itsestään. 

Luonnollisesti kulmia tulee toistaa useita kertoja ja molempiin suuntiin. Vaikeammassa maastossa ongelmat suurenevat. Ja jälleen, mitä rankempaa koiralle on muodostaa selkeä ja tarkka kuva jäljestä, sitä hankalampia ovat myös muutokset sillä. Varmistu siitä, että tiedät mitä pyydät koiralta jäljellä. Se auttaa sinua olemaan reilumpi ja ymmärtämään koiraa paremmin mahdollisten vaikeuksien sattuessa.

Väliotsikko: 

Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, enemmän kärsivällisyyttä

Tähän päättyy kooste jälkityöskentelyn perusteista. Tässä lajissa vaikeinta on se, että vain arvailemme mitä mahdamme nähdä. Kun koira istuu, tiedän että se istuu. Mutta kun se jäljestää, on paljon asioita, jotka jäävät oman ymmärryskykyni ulkopuolella. Esimerkiksi mitä koiran aivoissa tapahtuu, kun se tekee tätä "jälkihommaa". Siksi tässä, enemmän kuin missään muussa suojelukokeen osiossa, meidän tulee olla kärsivällisiä. Joten mikäli teemme virheen, annettakoon sen tapahtua varovaisuuden nimissä, sillä emme koskaan voi olla 100 %:sti varmoja ettei koira tee sitä, mitä toivommekin sen tekevän. Kärsivällisyys on suurin hyve, minkä voit tässä lajissa omata. Taaksepäin palaaminen on yleisempää ja tarpeellisempaa, kuin missään muussa lajissa. Käytä aikaa, ja pysy ruuduissa. Mene takaisin ruutuihin, jos tuntuu, että olet edennyt turhan nopeasti. Älä aloita kulmia ennen kuin koirasi on niihin valmis, ja mikäli koira käyttäytyy hämmentyneesti, ota se merkkinä siitä, että olet edennyt askeleen koiran taitojen edelle, ei siitä että koira uhmaisi sinua. 

Tähän saakka jäljestäminen on ollut täysin riippuvaista makrosomaattisesta kumppanistamme, koska meillä ei ole aavistustakaan kuinka se tekee sen, mitä siltä vaadimme. Ruututyöskentely ei kuitenkaan koskaan vahingoita koiraasi. Ruudussa ei ehkä toteudu kaikki mitä haluaisit, mutta ainakaan koira ja lopputulos ei siitä kärsi. Se on siis turvallinen tapa harjoitella. Tietenkään emme ole vielä lähelläkään valmista lopputulosta. Tähän mennessä koira on motivoitunut tekemään työnsä omasta halustaan. Se ei vielä ole kuuliainen, vaan narutamme sitä löytämään ruokaa. Emme ole vielä osoittaneet esineitä emmekä ole lähelläkään pistettä, jossa kaikki tämä työ tehdään ilman ruokaa. 

Kuten näette, vielä on paljon tehtävää ja minulle lisäaihetta kirjoittaa.